Metsä on minulle tärkeä paikka. Olen käytännössä kasvanut metsän keskellä, ja sillä on aina rauhoittava vaikutus minuun. Retkeilijänä olen melko noviisi, etenkin yön yli retkissä ja muulloin kuin kesällä. Mutta metsässä liikkuminen on minulle luontaista, terapoivaa toimintaa. Repoveden kansallispuisto on minulle tutuin ja samalla tärkein kansallispuistoistamme, varmaan suurimmalta osin sen sijainnin vuoksi. Olen käynyt siellä … Jatka artikkeliin Retki Repovedelle
Kuukausi: marraskuu 2015
Gramman viilausta (Mitä se on??)
Kuuntelin eilen Kuningaskuluttajaa jossa käsiteltiin kemikaalikuormitusta kosmetiikan käyttäjälle sivukorvalla samalla pakkaillen viikonlopun retkivarustusta. Huomasin olevani kosmetiikkakoukussa. Tottuneesti pakkasin pussukoihin ja muovipusseihin jos minkälaista nestettä, voidetta ja purnukkaa, kunnes huomasin että jo valmiiksi liian täydessä repussa ei ole tilaa enää yhdellekään putkilolle. Samalla Kuningaskuluttaja luettelee mikä määrä eri kemikaaleja tulee huomaamatta ihmisen iholle sellaisellakin joka ei … Jatka artikkeliin Gramman viilausta (Mitä se on??)
55h Vilnassa
Olen juuri palannut 55h kestäneeltä kaupunkilomalta Vilnasta, Liettuasta. Olen edelleen yllättynyt kuinka upea kohde se onkaan, olen nimittäin kahtena iltana kokenut uskomattoman upeat illalliset, jollaisia en vähään aikaan ole kokenut missään. Kaupunki yllätti myös siisteydellään sekä kansainvälisellä suurkaupungin tunnelmallaan, ollen kuitenkin rauhallinen ja kompakti. Perjantaina olimme varanneet illallisen klo 20 kattaukseen, jossa tarjolla oli 5 … Jatka artikkeliin 55h Vilnassa
Alku
Jostain on aina aloitettava. Kirjoittaminenkin. Tyhjä ruutu on yhtä vaikea kuin tyhjä kallioseinä, lenkkipolku, ratsastusmaneesi, laskettelurinne. Tuijotat hetken katse kiinni määränpäässä, hengität syvään, uudestaan ja uudestaan. Syke nousee, kämmenet hikoaa. Lähdet liikkeelle. Ja huomaat että sehän sujuukin. Jalat vievät eteenpäin, hevonen tottelee pienintä käskyä, kädet löytää uuden otteen, sormet juoksee näppäimistöllä, sukset kuljettaa alaspäin. Näin … Jatka artikkeliin Alku