Luulin ettei minulla ole juuri mitään turhaa tavaraa. Että olen muuttanut niin monta kertaa ettei minulle ole kertynyt mitään ja kaikki on tarpeellista mitä omistan. Mikä virheellinen ajatus. Kun kaksi yli 30-vuotiasta ihmistä yhdistää omaisuutensa kahden samankokoisen asunnon sijasta yhteen yhtä suureen, on pakko katsoa tavaroita tarkemman suurennuslasin läpi. Selkeimpiä on tietysti tarvitaanko kahta vedenkeitintä, tai … Jatka artikkeliin Tavarataivas(ko?)
Kuukausi: helmikuu 2016
Kaartin kut6nen
Tämä ei ole ravintola-arvostelu, eikä tässä ruodita annoksia pieniin paloihin eikä kerrota viinien vuosikertoja. Eikä täältä löydy yhtään ruokakuvaa. Tämä on tarina retkestä. Astumme Raguun sisälle, vesisateisessa helmikuun illassa. Saamme ensimmäiseksi miellyttävän lämpimän alkudrinkin lakusta ja vadelmasta. Mietin kuinka harvoin tulee nautittua muuta lämmintä juomaa kuin glögiä tai kaakaota. Hyvä idea kylmille illoille. Ensimmäinen ruoka … Jatka artikkeliin Kaartin kut6nen
Pyhällä jäällä
Näemmä sujuvien asioiden määrä elämässä on vakio, nimittäin kun laskeminen alkoi sujua, kirjoittaminen tyssäsi. Olen kirjoittanut tämän tekstin jo neljä kertaa, ja tällaiseksi se nyt jää. Ajatukseni ovat muutenkin olleet jumissa, eikä mielikuvitus ole oikein ollut valloillaan, mutta eiköhän se taas virkisty ja juttua tule herkemmin jatkossa. Tässä nyt kuitenkin tämä raportti viime viikonlopulta. Alppireissusta toivuttuani … Jatka artikkeliin Pyhällä jäällä