Kaartin kut6nen

Tämä ei ole ravintola-arvostelu, eikä tässä ruodita annoksia pieniin paloihin eikä kerrota viinien vuosikertoja. Eikä täältä löydy yhtään ruokakuvaa. Tämä on tarina retkestä.

Astumme Raguun sisälle, vesisateisessa helmikuun illassa. Saamme ensimmäiseksi miellyttävän lämpimän alkudrinkin lakusta ja vadelmasta. Mietin kuinka harvoin tulee nautittua muuta lämmintä juomaa kuin glögiä tai kaakaota. Hyvä idea kylmille illoille. Ensimmäinen ruoka kierroksellamme maistuu erinomaiselle, viini miellyttää ja tunnelma on hauska. Istumme pitkässä pöydässä meille tuntemattomien ihmisten kanssa, kaikille ilta on samaa yllätystä. Ragusta mukaamme oppaaksi lähtee ravintoloitsija itse, Antti Asujamaa, joka rennolla otteellaan pitää huolen että vieraatkin pysyy rennolla mielellä. Ragu on minulle entuudestaan erittäin tuttu paikka, ja annos on taattua laatua. Sitten takki päälle, sateenvarjo mukaan ja ulos.

Suuntana Juuri. Pöytäseurue vaihtuu, viini muuttuu olueksi. Sapakset toimii, oluen kanssa erityisesti. En ole vehnäoluen suuri ystävä ja kun pöytään alussa tulee vehnäolutta, ajattelen että nyt on ruoka koetuksella. Mutta tämä kylillä pantu Mathilda-vehnäolut maistuu aivan erilaiselle vehnäoluelle, pidän siitä. Tarjoilija kertoo Juuressa olevan aina viinisuositusten lisäksi olutsuositukset kotimaisten pienpanimoiden oluista. Hieno idea. Aika kuluu nopeasti oluen seurassa, jatkamme matkaa.

Seuraava kohde on Spis. Meille täysin tuntematon. Miljöö miellyttää minua heti, pidän teollisuushallimaisesta rosoisesta tyylistä, jossa ilmastointiputket näkyy ja rappaukset irtoilee seinästä. Tunnelma on tiivis, nautimme tämän annoksen seisaaltaan, mikä on kivaa vaihtelua. Normaalisti toki siellä istutaan pöydissä, mutta tällainen 30 henkilön ryhmä ei istuen sinne mahdu. Ruoka on hyvää, viini maistuu. Joku huomaa hyllyllä Helsinki Distilling Companyn Applejack pullon. Kiinnostun heti, otamme parin sentin pikku maistiaisen. Erittäin hyvää, en ole calvadoksen suuri ystävä, joten vähän omenatisle arveluttaa mutta se onkin oikein miellyttävä. Vähän kuin Jallua omenatwistillä. Vielä kun olisi omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä kaveriksi.

Jälleen takit päälle, sateenvarjo auki ja kulman taa Pastikseen. Tämä on paikkoja joista olemme vuosia puhuneet ”tänne pitäisi mennä”. Onnistumatta siinä kuitenkaan. Viiniä Ranskasta, ruokaa Ranskasta. Minut tämä kokemus jättää vähän kylmäksi, jostain syystä en löydä seuralaiseni, ja ilmeisesti koko muun ryhmän, makuelämystä annoksesta. Tästä voin päätellä ruoan olevan hyvää, ei vaan minun makuuni tällä kertaa. Tarjoilija kyselee maistuuko Pastis. Se varmasti kuuluisi asiaan tuossa ravintolassa, mutta jätämme itsellemmekin yllätykseksi väliin tämän.

Vuorossa on pisin siirtymä illan aikana, eikä sekään niin kovin pitkä ole. En ole käynyt koskaan Pompierissa, samalla paikalla olleessa Postresissa kylläkin mutta nyt onkin ihan eri ravintola kyseessä. Meille kerrotaan mitä on luvassa, ja vaikka annos kuulostaa tutulle klassikolle, odotamme innolla. Eihän siis tutuissa klassikoissa mitään vikaa ole, ne on ihania virkistyksiä modernissa kikkailussa. Pöytäviini pöytään, sopii täydellisesti annokselle, melkein voin kuvitella istuvani ranskalaisessa maalaiskylässä pikku bistrossa.

Vielä viimeinen siirtymä, vähän väsyttää jo, mutta kävelemme reippaasti kohti Emoa. Tämä kaupunkiretkeily on kyllä usein paljon raskaampaa kuin maastossa. Tosin en ole koskaan kokeillut erämaassa korkokengillä viiniä lipitellen, mahdollisesti sekin muuttuu raskaaksi siinä vaiheessa. Emo on jälleen tuttu paikka, pidän heidän tavasta valmistaa, tarjoilla ja hinnoitella annokset. Koko ravintolakäynnistä on siellä tehty erityisen helppoa. Ja kyllä, tämänkin kertaiset ruoat miellyttävät suuresti. Saamme poikkeuksellisesti kaksi annosta täällä, koska kyseessä viimeinen paikka ja he tarjoavat myös jälkiruoan. Välissä meille ehdotetaan Jägermeisteria, mikä ei kyllä houkuttele kumpaakaan meistä. Onneksemme oppaamme istuu vastapäätä ja ehdottaa Emon omaa limoncelloa. Se toimii, saamme myös idean tehdä sitä itse.

Retki on päättynyt. Ensimmäisenä mielessä pyörii kuinka mahtava idea tämä on. Jälleen kannatti muutaman ravintoloitsijan istua iltaa ja ideoida, tämä on sitä mitä ravintolamaailma tällä hetkellä kaipaa. Toteutus toimi erittäin hyvin, tunnelma oli koko retken ajan rennon mukava. Ja tätähän voi jalostaa mihin vain, odotan tulevaisuudessa jo uusia kierroksia, uusia ravintoloita, kesäisiä terasseja, Helsingissä on rajattomasti mahdollisuuksia tällaiseen, etenkin kun ravintoloita avataan jälleen hyvä jos ei viikottain, niin kuukausittain kuitenkin. Upeaa nähdä upeaa työskentelyä ja innokkuutta kehittää uutta. Illan aikana saimme hyviä ideoita omaankin keittiöön, limoncellon lisäksi siis, ja mietin myös miten tälläisen ravintola hyppelyn voisi itsekin toteuttaa, tosin se vaatii aika paljon suunnittelua ja varauksia, ehkä tämä organisoitu versio on kuitenkin toimivampi. Olen viime vuosina tullut laiskaksi ravintolakävijäksi, osittain ajan puutten, osittain rahan puutteen vuoksi, ja tämä oli mainio tapa tutustua pariin uuteen ravintolaan taas. Joten, kiitos Antti, Pekka, Ilja ja muut innokkaat uuden kehittelijät, olen vaikuttunut!

WP_20160210_22_07_33_Rich

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s