Tavarataivas(ko?)

Luulin ettei minulla ole juuri mitään turhaa tavaraa. Että olen muuttanut niin monta kertaa ettei minulle ole kertynyt mitään ja kaikki on tarpeellista mitä omistan. Mikä virheellinen ajatus. Kun kaksi yli 30-vuotiasta ihmistä yhdistää omaisuutensa kahden samankokoisen asunnon sijasta yhteen yhtä suureen, on pakko katsoa tavaroita tarkemman suurennuslasin läpi. Selkeimpiä on tietysti tarvitaanko kahta vedenkeitintä, tai kahta tehosekoitinta. Mutta entä sitten tarvitaanko tehosekoitin JA sähkövatkain? Entä minkäkokoiset kahvikupit? Montako tyynyä on tarpeellista olla? Entä jos joskus tarjoilen kakkua kahdeksalle, löytyisikö tilaa lasisille kakkulautasille? Ja mitä näille ylijääneille tavaroille sitten tehdään?

Tori.fi ja Kallio kierrättää-facebookryhmä (varmasti vastaavat muut kierrätysryhmät myös) toimii hyvin, tavara liikkuu, ja jengi löytää tarvitsemaansa. Vaatii vähän organisointia ja pitkää pinnaa, kun kaikki ei ole aina yhtä ajoissa kaikkialla kuin minä, mutta tämä palkitaan kun voi tehdä toisen onnelliseksi tavaralla joka minulle on täysin turha. Kävinpä yhden päivän jäähallin kirpputorillakin ja yllätykseksemme ystäväni kanssa, päivä oli kohtalaisen tuottoisa ja pääsimme tavarasta melkolailla eroon. Nämä oli helpot keinot. Mutta mitä sitten kun on tavaroita joita ei jaksanut/muistanut/raaskinut raahata kirpputorille? Joita ei oikein viitsi laittaa myyntiin muuallekaan? Kuten lakanoita, pyyhkeitä, 1 lasi sitä, toinen tätä ja pari kuppia päälle. Kaikki ehjiä, joskus olleet meille tärkeitä tai ainakin oikeita. Mutta nyt kun niitä ei vuosiin ole käytetty ja lojuvat kaapeissa, mihin ne voisi viedä? Vastustan hyvän tavaran roskiin heittämistä, olen vahvasti sitä mieltä että jossain joku varmasti tarvii minun kivat vanhat kahvikupit. Yksi rohkea nuori nainen oli laittanut Toriin ilmoituksen jossa kaipaili uuteen kotiinsa lahjoituksena keittiötavaraa. Tartuin siihen ja nyt hänelle on matkalla postissa paketti, jossa minulle tarpeettomia, hänelle arvokkaita tavaroita. Loput tavarat vielä lähtevät Hope Ry:lle, kuten lisää lakanoita ja pyyhkeitä, ja vaatekassit Hurstin Laupeuden työlle. Ja silti, meillä on edelleen kaapit täynnä!

Mutta siis Suomen kokoisessa maassa yksi ihminen muka vain tarvitsisi kipeästi näitä tavaroita?? Joulun aikaan Facebookissa toimii Jouluapu-ryhmä, joka on mahtava keksintö, apua tarvitseva voi itse kertoa mitä häneltä puuttuu, ja avun antaja voi sitten antaa juuri sitä mitä tarvitaan. Eikö samalla logiikalla pystyisi rakentamaan yhteisön, jossa joku kertoo mitä tarvii, joku kertoo mitä häneltä löytyy? Itse suosisin tässä vielä sitä että tavara olisi aina käytettyä, jolloin kierrätys pääsee valloilleen kunnolla. Jos yksi ihminen lähettää vaikka toiselle puolelle maata paketin yhdelle ihmiselle, ei edes postikulut ole kynnys tähän hyväntekoon. Kanssani saa tätä alkaa ideoimaan kuka vaan kellä ajatuksia olisi.

Talven mittaan kun ollaan asuttu kahta asuntoa vuorotellen, ja joka kerta on samat kamat olleet kassissa kun muutettu jompaan kumpaan asuntoon, on jo monta kertaa tullut pohdittua tätä tavarataivasta jossa me kaikki eletään. Kun sillä yhdellä kassillisella vaatteita on oikeasti tullut toimeen oikein hyvin. Nyt tietysti puhun arkielämästä, jossa ei ole tarvetta ratsastus-, laskettelu-, kiipeilyvarusteille, jotka tietty vievät sitten sitä tilaa kaapista, mutta ihan tuohon jokapäiväiseen elämään ei välttämättä tarvi 2 eri lautassarjaa, 3 eri kahviastiastoa, 2 eri viinilasit, 5 eri väristä samanlaista mekkoa, 7 samanlaiset kengät… listaa voisi jatkaa loputtomiin. Miksi siitä tavarasta on sitten niin vaikea luopua? Taistelin viimeiseen asti perustellen mitä järjettömämmillä syillä, miksi minun pitää saada säilyttää Kastehelmi kakkulautaset. Ja vitkuttelin niiden myyntiin laittoa viimeiseen asti. Hyvä ettei kyynel tullut silmään kun myynti-ilmoistusta julkaisin. Samalla minua hävetti, näinkö oikeasti ajattelen? Tämä tapahtui ennenkuin olin antanut kaksi kassillista ruokaa ylijääneistä varastoistamme ja lähettänyt tarvitsevalle paketin kodintavaraa. Nämä teot on tehneet minut niin onnelliseksi, että todennäköisesti tulen vielä antamaan paljon muutakin kaapeistani, jos niitä tavaroita vaan joku tarvitsee. Minä pärjään vähemmälläkin. Ja kun seuraavaksi kutsun ehkä juuri sinut kakkukahville, kakku syödään siltä lautaselta mikä sattuu löytymään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s