Minulla oli tarkoitus kirjoittaa jo eilen illalla pääsiäisen oivalluksista Pyhällä, kun edessä oli yöjuna kotiin, mutta niin oli aktiiviset viisi päivää tunturissa, että uni vei voiton ja nukuin makoisasti Tampereelle asti istuen, siitä pari tuntia vielä makuulla ja virkeänä sitten, joskin vähän puuduksissa, töihin jälleen. Joten kirjoittaminen jäi, kuten myös eväiden syönti ja katsomattomien sarjojen katselu. Lienee merkki hyvästä lomasta?
Ensimmäinen oivallus tapahtui perjantaina kun Aleksi Blissadventuresilta lähti vetämään jälleen jääkiipeilysettiä. Ja hyvä setti olikin, ensimmäisen nousun jälkeen alkoi sujumaan, kun oivalsin miten niitä hakkuja pidetäänkään taas. Tällä kertaa huomasin selvästi kehityksen edellisiin kertoihin, käsivarret ja olkapäät eivät kipeytyneet juuri lainkaan, vaan suurin työ tehtiin jaloilla. Ja niissä se kyllä tuntui! Kokeilin eri linjoja, myös yhdellä hakulla, ja onnistumisen tunne oli valtavan hieno kun koko reitin nakuttelin sillä ylös. Välissä meinasi väsymys ja minulle tyypillinen luovutus viedä voiton, mutta Aleksin tullessa ylemmäs tsemppaamaan, pääsin kuin pääsinkin vaikean kohdan yli. Ostin ennen reissua omat jääraudat, Black Diamondin Sabretoothit, ja ne toimivat loistavasti minulla. Enää puuttuu hakut niin oma varustepaketti on kunnossa jäälle. Tajukankaalla jää on muuten vielä mainiossa kunnossa, joten sinne kannattaa vielä suunnata jos pohjoisessa liikkuu.
Aleksi Mehtonen Blissadventuresilta näyttää mallia miten sinne ylöspäin pitäisi mennä, nyt jo tutulla Tajukankaan jääseinällä.
Lauantain vietin rinteissä, harmitellen etten ollut esimerkiksi Norjassa tai jossain muussa siistissä paikassa missä näytti kuvien perusteella olevan täydellinen sää, ja upeita laskuja. Rinnelasku sujui kuitenkin tällä kertaa aika kivasti, ja aloin miettiä mihin päin tästä olisi suunnattava. Testailin parit superjäykät ja teräväkanttiset alppisukset, ja olihan niillä kiva laskea vauhdilla kovaa rinnettä alas. Mutta kun tuo vauhti jännittää, en oikein ollut omillani siinä hommassa kuitenkaan. Illalla purin tuntojani eräälle kokeneemmalle laskijalle, joka sattuu olemaan myös vuokraamolla töissä ja jolta noita alppikamoja testailin päivällä. Hän kuunteli kärsivällisesti ja ehdotti eri vaihtoehtoja, joten maanantaina marssin vuokraamoon ja selitin asiani rohkeasti muillekin ammattilaisille. Ja niin olin yhtäkkiä rinteessä Black Diamondin Aspectit jaloissani. Poikkesinpa hieman ohi rinteenkin. Ja rakastuin. En vielä siihen rinteiden ulkopuoliseen laskuun, mutta suksiin. Joten nyt minulla on kahdet sukset, ja valmius lähteä joskus tulevaisuudessa vähän erilaisille reiteille kuin olen tottunut. Mutta, minua myös lohduttaa ajatus että jos siellä takamaastoissa tulisi huono päivä, eikä lasku suju, voin noilla samoilla suksilla käydä tutussa tampatussa rinteessä mutkittelemassa tuttuun tapaan. Tai jos keli on huonompaa, ja pohja kovaa, nuo on ihan pätevät siellä hoitamattomillakin alueilla. Saan kyllä kotoakin kannustusta yrittämään uutta ja tutustumaan vapaalaskun ihmeelliseen maailmaan, mutta tietysti asiaa mutkistaa minun arkuus, ja se että toinen meistä laskee vain laudalla kun taas toinen vain suksilla, ei siinä kovin asiantuntevaa apua sitten kyllä saa. Se ehkä oli nyt se mitä tarvitsin, jotta rohkaistuin tarpeeksi ottamaan askeleen lähemmäs tuntematonta mäkeä. Seuraava askel on sitten se johon tarvitsenkin enemmän sitä kotoa tulevaa henkistä kannustusta.
Pikku-Elanit saivat vähän pätevämmät ystävät Black Diamondeista.
Sunnuntain ahdistusta reissun lopun lähestymisestä ja yksinolosta päädyin helpottamaan sillä kaikkein tutuimmalla harrastuksella, sillä jonka tiedän osaavani. Eli lähdin hevostallille. 3 tuntia pitkin Levärannan kylänraitteja ja metsäteitä teki ihmeitä, aurinkokin pilkotti välillä pilvien lomasta ja sää oli mukavan leppoisa. Harmillisesti sää oli ollut mukavan leppoisaa jo tovin, eikä hankireitillä enää pohja kannattanut hevosta, joten pysyttelimme tiellä, mutta mukavaahan sekin oli, lumisella tiellä hölköttely. Outisen ratsastuskeskus tarjosi miellyttävän retken kiltillä mutta vauhdikkaalla suomenhevosella, Manilla. Manin askellus oli mukavaa, ravi erityisesti helppoa keinutusta, ja kun entinen ravihevonen nosti laukan pienen alkukankeuden jälkeen, kyydissä oli hauskaa ja turvallisen tuntuista, siitä huolimatta että vauhtia ja voimaa löytyi. Olimme kahdestaan ohjaajan kanssa maastossa, mikä sopi minulle mainiosti. Siellä siis tosiaan pääsee yksinkin maastoon, mikäli ei ole ratsastavia kavereita mukana. Matkaa tallille kertyi Pyhältä jonkin verran, joten auto olisi ollut tarpeen, mutta minulle saatiin järjestettyä pientä korvausta vastaan myös kuljetus tallille ja takaisin, eli jos ilman autoa Pyhällä mielii ratsastamaan, kannattaa kysyä vaihtoehtoja tallilta suoraa. Mukavia ihmisiä ja kilttejä hevosia talli täynnä, suosittelen heppatytöille ja -pojille lämpimästi, jos Kemijärven suunnalla mielii hevostelemaan. Myös ihan aloittelijatkin pääsee kokeilemaan maastoratsastuksen ihanuutta, jos ihan hullaantuu ja haluaa uutta lajia miettiä.
Kyllä tässä hommassa sielu lepää!
Pääsiäisen saldona on oivallus kiipeilyn tekniikassa, oivallus että oikeilla välineillä voisin pitääkin vapaalaskusta, sekä oivallus siitä että joskus kannattaa tehdä hetki sitä mitä osaa. Piristää mieltä kummasti kun onnistuu. Tällä kertaa onnistuin kyllä myös niissä vaikeammissa lajeissa.Oivalsin myös että ehkä ei ole kaikkein järkevintä yhdistää näitä kolmea lajia viiteen päivään, jaloissa on aika erikoinen tunne kun taisin käyttää pääsiäisen aikana jokaista lihasta mitä niistä löytyy. Lienee pieni venyttely paikallaan tällä viikolla, ja mikä parasta, pääsen tällä viikolla kyllä jo juoksemaankin! Flunssa jäi tunturiin. Harmillisesti kausi talvilajien suhteen taitaa olla minulla tässä, ei auta muu kuin käydä välillä kellarissa silittelemässä suksia ja roikkua hakuissa treenaten lihaksia, äkkiä se ensi talvi sieltä sitten tulee taas. Toivottavasti hommat jatkuisi siitä mihin nyt jäätiin, on oikein hyvä mieli tästä talvesta kaikkinensa, ja ensi kerralla minäkin olen mukana jossain upeilla vuorilla! Unohtamatta Pyhää, onhan kotitunturi aina kuitenkin kotitunturi! Ja nyt, auringon jo selvästi lämmittäessä ja kevään saavuttua etelään, on aika suunnata katseet kesälajeihin ja pyyhkiä pölyt kiipeilykamoista, kalliot kutsuu nopeammin kuin arvaattekaan.
Elämäntapana Elämä 