Astelen aamulla reippaasti pyörälleni, se on viettänyt yön katoksessa, satula ei ole märkä eikä siinä ole männyn siitepölystä keltaista väritystä. Lähden polkemaan hiljakseen tietyömaan poikki, pyörätie on merkitty hyvin ja tiessä ei ole suuria kuoppia eikä liian isoja kiven murikoita työmaan kohdalla. Pääsen hiekkatielle jossa mahtuu hyvin kohtaamaan vastaantulevan liikenteen, koiranulkoiluttajienkin suosiossa tämä tunnelmallinen metsätie on. Koirat ovat kivasti omistajiensa hallinnassa, pitkät hihnat eivät kulje poikki tien, eikä koira ole vapaana hyökkäämässä nilkkaani. Yhdenkään tassu ei meinaa jäädä pyöräni alle. Koiranulkoiluttaja hymyilee, onhan aurinkoinen, lämmin aamu.
Hiekkatieltä käännyn yhdistetylle pyörä-ja jalkakäytävälle. Katson molempiin suuntiin, ja odotan että ohitseni kiitää toinen työmatkalainen. Liityn liikenteen sekaan, joku ohittaa turvallisesti kun ketään ei tule vastaan. Reitillä tulee risteyksiä, edelläni ajavat näyttävät suuntamerkkiä, ja ryhmittyvät asiallisesti. Kapealla hiekkatieosuudella merenrannassa olisi ihanaa polkea kumppaninsa kanssa rinnakkain, rupatellen niitä näitä, ehkä harvoin tulee tilaisuus mennä yhdessä työmatka pyöräillen. Mutta eihän niin kukaan tietenkään tee, koska kukaan ei mahdu ohi eikä vastaan.
Alkaa haastavin osuus matkasta, paljon liikennevaloja, kävelijöitä, autoja ruuhka-aikaan. Pyörille on kuitenkin tässä jo oma kaistansa. Jossa pyöräilijät kiltisti pysyvätkin, ovathan autotkin omalla puolellaan, ja kävelijät toisella. Valojen vaihtuessa punaisiksi pyöräilijälle, pysähdymme jonossa, annamme kävelijöiden ylittää tien. Autoilijat eivät kurvaa vanhoilla vihreillä torvet soiden kävelijöitä uhaten. Vihreiden vaihtuessa meille pyöräilijöille, kävelijät jäävät odottamaan omalle puolelleen. Joku juo aamukahvinsa mukavasti odotellessa, ehkä joku vihelteleekin.
Viimeiset kilometrit pyöräily hoituu välillä yksisuuntaistakin pyöräkaistaa pitkin. Kapeaa sellaista. Rullaamme ruuhka-aikaan jonossa, kukaan ei lähde koukkimaan ohituksia auto- tai kävelytien puolelta, vaan kaikki menee hitaimman mukaan. Liikennevaloja osuudella on niin paljon ettei siinä ajallisesti voita mitään vaikka kiirehtisi. Kukaan ei tule vastaan tässä kapealla yksisuuntaisella pyörätiellä, vaan vastaan tulevat polkevat autotien toisella puolella, joku ehkä heilauttaa kättään tervehdykseenkin sieltä puolelta. Seuraa vaikea risteys, kukaan ei oikein tiedä miten siinä tulisi käyttäytyä, valot palavat vihreinä molempiin suuntiin kävelijöille, pyöräilijöillä ei ole enää omia valoja. Kaikki varovat toisiaan, pyöriä talutetaan ja annetaan tietä puolin ja toisin. Jutellaan ehkä siitä miten tässä olisi parasta toimia. Toivotetaan mukavaa työpäivää toiselle. Loppu menee kuin itsestään, torin reunalla eivät turistit parveile pyörätiellä, saati autotiellä, ja puolestaan kun valot vaihtuvat, pyöräilijät odottavat ja antavat maailmanmatkaajien ylittää tien turvallisesti. Lokit eivät kakkaa päälle, eivätkä hyökkäile kimppuun. Pyörätelineitä on runsaasti, ja saan pyöräni kivasti työpaikan lähistölle parkkiin. Odottamaan iltapäivän seuraavaa matkaa kohti tähtiä!
Joinain päivinä ollaan hyvin lähellä utopiaa. Ollaan siis ystävällisiä liikenteessä, millä ikinä liikummekaan!
”Pian ollaan jo avaruudessa
päässä miljoonan mailin uudessa
kuudessa ulottuvuudessa…” –Eppu Normaali, Mopolla tähtiin
Elämäntapana Elämä 