Kirjoituksen tekeminen otti tällä kertaa aikansa, johtuen enimmäkseen siitä että halusin tänne näkyville videon tämänkertaisesta retkestäni, ja sen editointi on ollut jopa yllättävän haastavaa minulle. Eikä se ikinä sitten valmistunutkaan, joten kuviin on tyytyminen jälleen. Joskus vielä lupaan videoitakin näkyville…. Toisaalta, onneksi jutun kirjoittaminen kesti tällä kertaa, koska samalla siitä tuli nyt kunnioituksen osoitus vanhalle Crescentille, sen kilsat nimittäin tuli täyteen ja tilalle on vaihtunut uudenkarhea Kaunotar, jonka seikkailuista jatkossa raportoin. Mutta viimeisinä kuukausinaan Crescent ylitti itsensä täysin, ja toukokuun 385km kasvoi kesäkuussa 500km, joten eiköhän se ole työnsä tehnyt. Ja mukava muisto jäi tästäkin retkestä.
Crescent hyppäsi junan kyytiin tällä kertaa!
Tämä retken piti olla vähän toisenlainen kuin siitä lopulta tuli. Oli tarkoitus mennä autolla suoraan Porkkalanniemen kärkeen, puhua leirinuotiolla syntyjä syviä, antaa pieni hetki rauhaa luonnossa ruuhkavuosien keskelle. Mutta koska elämää on vaikea suunnitella ennakkoon, tällä kertaa viime hetkellä kaveri jäi kotiin hoivaamaan selkää, ja minä vaihdoin nopeasti suunnitelmaa. Koska olin asennoitunut retkeilemään, en muuttanut radikaalisti viikonloppusuunnitelmia. Minullahan ei ole autoa, joten päätin turvautua uskolliseen retkikumppaniini, vanhaan Crescentiin. Sen verran oikaisin että otin Leppävaarasta junan Tolsan asemalle Kirkkonummelle. Asemalta suuntasin ylikulkusillan kautta kohti Porkkalantietä, vain kerran käännyin kilometrin matkalla väärästä risteyksestä. Onneksi loppumatka oli vain yhtä samaa tietä, jatkuva kartan katselu kun hidasti melkoisesti matkantekoa. Tie Porkkalanniemen kärkeen on mukava pyörälläkin, ja siellä pyöräilijöitä näkeekin paljon. Myös moottorilla varustettuna. Joten kannattaa polkea tienreunaa kiltisti, mutkan takaa voi tulla auto, moottoripyörä tai vaikkapa peuroja, joita seudulla näkee lähes poikkeuksetta joka kerta. Mäet eivät ole kovin suuria, ja maisemat on mukavan maalaismaisia. Lähellä kärkeä on kiva pikku kahvila, jossa molempiin suuntiin pistäydyin munkilla ja limulla. Olihan tuo pyöräily kuitenkin kuluttanut niin valtavasti energiaa.
Kyllä mustikkamunkki on parasta välipalaa pyöräretkellä. Jos joku vielä luulee, että nämä minun retket on silkkaa urheilua, olet väärässä. Nämä on silkkaa eväiden syöntiä ja taukopaikkojen etsintöjä.
Melkein niemen kärjessä sijaitsee vierasvenesatama sekä pieni kauppa. Kurvasin sen kautta, mieleni teki paistaa nuotiolla makkara välipalaksi. Otinpa oluenkin mukaan siitä. Siellä on peruselintarvikkeet saatavilla, joten ihan kaikkea ei edes tarvi kotoa kantaa mukana jos ei halua. Tai jos menee extempore päiväretkelle ja eväät ei ole mukana. Siitä jatkoin vielä hiekkatieksi muuttuvaa tietä kohti kärkeä, ja päädyin luotsiaseman porteille. Luulin olevani toisessa paikassa kuin olinkaan, mutta tämä oli oikein hyvä parkkipaikka Crescentille yöksi. Joten pyörä puuhun kiinni ja kamat kantoon. Ja tässä kohtaa siis luulin olevani ihan toisella puolella niemeä, joten tuli vähän kävelyä sitten tähän. Tuo muuten niin kätevä, pyörän tarakkaan kiinnitettävä laukkuasia on sitten erittäin huono kantaa mukana. Yläosan saa repuksi, mikä on kätevää, mutta niille sivulaukuille en keksinyt oikein mitään järkevää tekniikkaa kantamiseen. Pienen metsikössä kävelyn jälkeen tupsahdin sitten keittokatokselle, joka olikin tuttuakin tutumpi! Olimme edellisenä syksynä nukkuneet siinä yhden yön kun sade ja ukkosmyrsky yllätti meidät. Olin harmissani kun olin ajatellut että menen sinne puolelle niemeä missä en ole ennen käynyt, mutta olin tulkinnut tietenkin kartasta taas väärin nämä paikat. Turhautumiseeni avasin makkarapaketin, paistoin tulilla makkarat ja kietaisin oluen päälle. Mieli koheni ja lähdin etsimään paikkaa leiriytymiseen. Pienen kiertelyn, kaartelun ja kamojen edestakaisin raahaamisen jälkeen löytyi kivat puut kallion päältä, ihan luotsiasemaa vastapäiseltä rannalta. Tuuli puhalteli niemennokkaan auringon paistaessa varsin mukavan vilvoittavasti ja ajattelin että tämähän on loisto paikka riippumatolle!
Onhan tää upea paikka nukkua! Vaikka olisi kylmäkin.
Vietin koko illan kuljeskellen rannalla edestakaisin, tehden välillä ruokaa omalla keittimelläni, enkä puhunut kenellekään mitään. Niemen kärjessä oli paljon päiväretkeilijöitä ja perheitä, mutta illan tullessa paikalle jäivät vain pari lintubongaria, ja brittiseurue telttoineen. Molemmat porukat olivat leiriytyneet alas lähelle keittokatosta, joten sain olla ihan rauhassa kallioni päällä. Hyttyset eivät vaivanneet, nehän olivat lentäneet tuulen puuskissa metsään tietysti. Kylmä alkoi hiipiä ja viimehetkellä kaikenvaralle ottamani isin vanha Jussi-paitakin piti vetää päälle. Pipoa ja hanskoja kaipailin myös. Ja itseasiassa talvimakuupussi ja kerrasto olisi olleet myös paikallaan. Tuuli puhalsi luihin ja ytimiin, läpi vaatteiden, makuupussin ja riippumaton. Mutta kun se paikka oli niin hieno! Joten kärsin kylmästä, mutta aina kun kurkistin makuupussista ulos, näin sen upean merimaiseman. Ja tosiaan, sain olla ihan rauhassa!
Aamulla nautin aamiaisen siellä tutussa keittokatoksessa, välillä ripotteli vettäkin, mutta muut retkeilijät tuntuivat olevan pitkäunisia ja sain jälleen olla ihan itsekseni. Raahasin kamani takaisin pyörälle, ja tein vielä kierroksen toisella laidalla niemeä, siellä siis missä en ollut käynyt ennen, mutta jossa luulin käyneeni. Uhkaavista pilvistä huolimatta myös sunnuntaille riitti perheitä ja pariskuntia kävelylle rannoille. Muutama pikku vesisadekuuro meinasi kastella, mutta ulkoilualueella on niin paljon suojamahdollisuuksia, että selvisin kuivana näistä. Toisella kuurolla istuin tyhjässä puukatoksessa, toisen aikana seisoin huussin oven välissä lipan alla.
En pidä puurosta, mutta kun siihen lisää riittävän määrän esimerkiksi kuivattuja omenoita, sen pystyy syömään. Cappuccinojauhe on ehdoton retkiaamiaisilla, tietysti omasta kuksasta nautittuna.
Alunperin pelkäsin että alue on niin täynnä ihmisiä että luonnonrauhaa ei olisi näin kauniina kesäviikonloppuna, mutta ehkä ajoittain kova tuuli ja ylioppilasjuhla viikonloppu karsi kävijöitä, ja pääsin nauttimaan rannikon maisemista vain tuulen humistessa korvissa ja lokkien kirkuessa rantavedessä. Alue on kivan lähellä, ja maasto helppokulkuista, tosin märällä säällä kannattaa varoa liukkaita rantakallioita. Sinne on helppoa tehdä lyhytkin retki. Jopa pyörällä. Ja rauhallisia niemennokkia löytyy sieltäkin. Mutta, asioilla on aina kääntöpuolensa. Minut teki vähän surulliseksi se mikä myös iloiseksi. Eli, on mahtavaa miten monet ovat kiinnostuneet luonnossa liikkumisesta ja että meillä on tällaisia upeita paikkoja näin lähellä suuria asutuskeskuksia. Mutta, oli myös paljon roskaa ympäri niemeä, vaikka paikalle on tuotu oikein roskiksiakin erikseen, on silti aika monelta roskat tippuneet taskuista pitkin polkuja. Ja ne polut, kyllä niitä jo tallottuja polkuja kannattaisi käyttää, vaikka välillä olisi oksat vähän edessä tai lätäkkö tiessä. Tuolla kävijämäärällä mikä Porkkalanniemellä maastoa kuluttaa, tulokset näkyy jo aika hyvin. Metsän pohjaa on kulunut paikoin laajaltakin alueelta kun kuljetaan mistä sattuu. Pidetään yhdessä huolta näistä upeista paikoista joita Suomessa on toistaiseksi runsaasti ja helpostikin lähestyttävissä. Ja pidetään ne roskat siellä taskussa kotiin asti. Mukavia retkiä, pyörällä tai ilman!
Hauskaa kesää, olkaa ulkona!
Elämäntapana Elämä 