Metsässä

Metsään pujahtaa polkua pitkin kulkija. Mihin hän menee, mistä tulee? Keikkuuko käsivarrella sienikori, vai onko se marjoja varten? Kulkee hiljakseen, kuuntelee, katselee ja havaitsee. Äänen puun latvassa. Näkee kävyn lentävän maahan. Oravahan se siellä jekuttaa kulkijaa. Matka jatkuu, puut narisevat toisiaan vasten, tuuli humisee oksissa. Oksissa joilla istuskelee pyy poikineen. Nyt ei niiden tarvi varoa metsämiestä, hänellä on muut saaliit mielessään. Huomaa linnut, ohi käydessään heilauttaa kättä tervehdykseen. Orava seuraa perässä hyppien puusta toiseen. Välillä pysähtyy, haistelee ja kuuntelee. Häntää heilauttaa ja lopulta kyllästyy, lähtee omille teilleen taas. Kulkija nappaa mustikan suuhunsa, maistaa makean elämän.

Kulkija hyppää ojan yli, astuu hassusti harhaan ja saapas uppoaa ojanpenkkaan. Heittää korin kauemmas, ryömii ojasta ylös. Nostaa katseen ja voi ihmettä, kuusen alla pilkottaa keltainen laikku. Kuin aarre. Kori täyttyy kanttarelleista, kulkija myhäilee tyytyväisenä. Olihan silläkin ojaan tippumisella tarkoituksensa! Jatkaa kulkemista, syvemmälle metsään. Tuuli ei tunnu puiden syleilyssä, sammal on jalkojen alla äänetön. Yhtäkkiä kuuluu rytinää, kulkija pysähtyy ja jähmettyy odottamaan. Rytinä voimistuu, ja esiin tulee vaalean ruskea pikku turpa. Pilkottaapa pensaan takaa pari pieniä sarviakin. Peura loikkaa polulle ja säikähtää toista metsän kävijää. Silmät suurina se tuijottaa, sieraimet värisee ja korvat kääntyy kulkijan suuntaan. Tuijottaa hänkin arkaa eläintä, kallistaa päätään ja kehottaa kaveria rohkeasti jatkamaan matkaa. Omia polkujaan. Minulla on omani.

PA118282

Nämä on niitä omia polkuja. Kulkija jos toinenkin on näitä polkuja käynyt.

Nykyihmisen ei ole pakko metsissä kaiket päivät kulkea ruoan perässä tai polttopuita tekemässä, mutta kyllä minä kaikille sitä suosittelen. Ei ole pakko mennä metsiin missä peurat hyppii poluilla tai jänikset tervehtii iloisesti, riittää se lähimetsäkin usein helpottamaan arjen kiireissä. Minut on lapsesta asti niin kyllästetty tarinoilla eläimistä ja muista metsien asukkaista, että välillä oikeasti kuvittelen ne jänikset ja ketut nuotiolle makkaranpaistoon talviyönä. Tai saattaa nämä jutut päähän tulla ihan verenperintönä, muuan Kulkija kun tuppasi julkaisemaan tarinoita milloin mistäkin metsän tapahtumasta jo 70 vuotta sitten. Ja näitä tarinoita on sitten luettu ja kerrottu niin kauan kuin muistan, metsissä kulkiessa tai siitä haaveillessa. Joku on ollut sitä mieltä että Kulkija keksi omasta päästään juttunsa, mutta kun siellä metsässä tarpeeksi kulkee, kuuntelee ja katselee, voi nähdä uskomattomalta tuntuvia tapahtumia. Kun supikoirat tanssii polkkaa aukiolla keskellä kuusikkoa, esimerkiksi. Tai hilleri lukee runoja ketunpoikasille, varmaan lapsenlikkana oli rouva. Liekö keksittyjä tarinoita, Kulkijankin jutut aikoinaan, mene ja tiedä.

Ajatus tästä metsän tunnelmoinnista syntyi Kiilopäällä, jossa en tällä kertaa jaksanut tehdä, maratonin vietyä voimani, oikeastaan yhtään mitään muuta kuin hiljakseen kuljeksia metsässä makaamisen ja syömisen lisäksi. Kävin useamman tunnin kävelyllä yksinäni etsimässä juolukoita ja mustikoita, ja siellä sai aika yksin ajatuksiensa kanssa olla, jolloin tajusin että niin se on se toinenkin Kulkija aikoinaan ollut. Ja niin ovat olleet hänen jälkeläisensä minuun asti. Yksin mutta ei yksinäisenä. Seuranaan kaikki ne linnut, eläimet, humisevat puut ja solisevat purot. Siellä ne parhaat tarinat syntyy.

PA107623

Tässä metsässä on syntynyt monta tarinaa. Ja tulee syntymään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s