"Hurukselassa, synkässä metsässä, siellä Rapakivenjärven liepeillä, on laudoista tehty maja mottimiehiä varten. Muutamia päiviä sitten harhaillessani siellä lumisessa metsässä, osuin sattumalta tuolle majalle. Ovi oli ja on edelleenkin lukitsematta, niin että oli hauska päästä varjoon, saada istua ja levähtää. Sillä majassa on penkkejä, pöytä, pola ja pikku kamiina, jossa voi keittää pirauttaa vaikka kahvit, paistaa … Jatka artikkeliin Kilroy on täällä
Kuukausi: joulukuu 2016
Madrid kuvina
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja tähän fraasiin luotan tällä kertaa. Sanallinen varastoni on ehtynyt kaikesta kiireestä, joten matkakertomus tällä kertaa kuvina, kun kerrankin muistin niitä kuvia ottaakin. Suuntasimme suoraa lentokentältä hotellin kautta Atlético Madridin matsiin. Lentomme oli etuajassa joten luulimme ehtivämme mainiosti aloitukseen. Toisin kävi, liikenne oli aivan jumissa kaupungissa ja matka hotellille … Jatka artikkeliin Madrid kuvina