Vinkkejä Argentiinaan (ja vähän reissuun yleensäkin) 

Ajattelin tässä kohdassa jakaa jo hyväksi havaittuja vinkkejä Argentiinaan. Nämä melko varmasti suurimmalta osin pätevät kaikkeen reissaamiseen missä vain, ainakin ne ovat kuukauden perusteella hyväksi havaittuja. Aion kirjoittaa samasta aiheesta puolen vuoden päästä, ja katsoa onko mieli muuttunut joidenkin kohtien vai peräti kaiken suhteen.  1.Kirjat ja musiikki. Kiitos Kindlen, enää ei tarvitse raahata muutenkin rajallisessa … Jatka artikkeliin Vinkkejä Argentiinaan (ja vähän reissuun yleensäkin) 

Isla Pavon ja Monte Leon

Aamun ehtiessä kohti puoltapäivää bussimme kurvasi vihdoin Comandante Luis Piedrabuenan linja-autoasemalle. Jäimme kyydistä ja istuimme hölmöinä sisälle penkeille. Mihinköhän nyt on tultu? Missään ei oikein ollut mikään auki, paitsi ravintola aseman yhteydessä. Söimme kasan empanadaksia ja totesimme että eiköhän lähdetä kävelemään ympäri kaupunkia. Pikkukaupunki on ilmeisesti rakentunut armeijan tukikohdan ympärille, ja vaikutti näin lomakaudella hyvin … Jatka artikkeliin Isla Pavon ja Monte Leon

Puerto Madryn ja Valdesin niemimaa

Puerto Madryn osoittautui varsin mukavaksi pikku rantakaupungiksi.Viihdyimme siellä pari päivää erittäin aktiivisina. Vuokrasimme pyörät ja ajoimme Punta Lomaan 17 km tuijottelemaan merileijonia. Ilma oli kuuma ja aurinko paahtoi meidät punakoiksi, tie oli karkeaa soratietä ja paikoin aika mahdotonta polkea. Mennessä vaivasi myös vastatuuli. Paluumatkalla taas ukkospilvi saavutti meidät, kastellen vilvoittavasti. Tästä kaikesta huolimatta retki kannatti, … Jatka artikkeliin Puerto Madryn ja Valdesin niemimaa

Viisi päivää Buenos Airesia

Suuri seikkailu on alkanut, ja sen ensimmäinen osa oli 5 päivää kaupunkilomaa Buenos Airesissa. Tämä Argentiinan pääkaupunki on paljolti kehuttu, siihen Lonely planetin mukaan rakastuu helposti. Me matkustimme 40h päästäksemme tänne rakastumaan. Ensitöikseen kaupunki tarjosi huijaavan taksikuskin lentokentältä. Oma vika toki kun olimme väsyneinä eikä oltu tarkkoina vaihtorahojen suhteen, mutta toki jäi vähän huono ensivaikutelma. … Jatka artikkeliin Viisi päivää Buenos Airesia