Puerto Madryn osoittautui varsin mukavaksi pikku rantakaupungiksi.Viihdyimme siellä pari päivää erittäin aktiivisina. Vuokrasimme pyörät ja ajoimme Punta Lomaan 17 km tuijottelemaan merileijonia. Ilma oli kuuma ja aurinko paahtoi meidät punakoiksi, tie oli karkeaa soratietä ja paikoin aika mahdotonta polkea. Mennessä vaivasi myös vastatuuli. Paluumatkalla taas ukkospilvi saavutti meidät, kastellen vilvoittavasti. Tästä kaikesta huolimatta retki kannatti, merileijonat olivat esiintyvällä tuulella ja edellispäivän 20h bussissa istumisen jäljiltä oli mukava vähän urheilla. Merileijonista innostuneena buukkasimme seuraavalle päivälle uinnin niiden kanssa. En tiedä mikä järjen heikkous minulla oli käynnissä tähän suostuessani, mutta ei auttanut enää perua. En sitä paitsi olisi kestänyt katsoa videoita tai kuulla juttuja jos en olisi itse päässyt mukaan. Joten keräsin kaiken rohkeuden mikä minussa löytyy ja lähdimme seuraavana päivänä kohti Punta Lomaa jälleen, tällä kertaa veneellä. Olimme valinneet lukuisista tätä huvitusta tarjoavista paikoista Lobo Larsenin. Siellä oli jotenkin kivemmat myyntipuheet ja minua ei kauhistuttanut niin paljon snorklaus. Virhe. Olisi voinut hyvin ottaa halvimman mahdollisen, tuskin se ainakaan huonompi olisi ollut. Tässä kohtaa täytyy kertoa etten ole siis ikinä snorkkeloinut, sukeltanut tai mitään muuta vastaavaa tehnyt. Osaan uida, mutten pidä vedessä olosta erityisesti ja ajatuskin veden alla olosta kauhistuttaa, joten olin aika pelokkaassa tilassa. Kaikki meni hyvin siihen asti kun pysäytimme veneen merileijonien läheisyyteen. Meille sanottiin ettei haittaa ettei ole aiemmin snorkkeloinut, että meitä kyllä opastetaan. Tai siis minua. Opastus oli se että iskettiin räpylät jalkaan ja maski naamaan ja siitä vaan veteen sitten. Ei siinä muu auttanut kuin hypätä porukan perässä. En päässyt eteenpäin, taaksepäin, alaspäin, mihinkään suuntaan. Hengitys tuntui salpautuvan, en uskaltanut pitää silmiä auki edes. Ajattelin että nyt hukun tänne kyllä. Sampsa tarttui kädestä ja avasin silmäni. Veden alla. Hengitys tasaantui hiljalleen ja pysyin jotenkuten porukan mukana. Mutta en voi sanoa nauttineeni mistään muusta hetkestä kuin siitä kun merileijona ui vatsani ali koskettaen kevyesti minua. Se oli mahtava hetki, jopa niin hieno että unohdin hetkeksi kauhun ja paniikin. Joten en siis kunnolla edes muista mitään muuta kuin pelon ja muiden ihmisten tungeksinnan aina kun merileijona näkyi jossain. Onneksi on videot, niitä on ihan kiva katsella. Mutta sukeltajaa tai edes snorklaajaa minusta ei kyllä tule. Ikinä. Kaikista maailman asioista joita olen tehnyt ja kokeillut, tuo oli kyllä kaikkein pelottavin kokemus. Tästä kauhusta selvittyäni vuokrasimme auton ja lähdimme Valdesin niemimaalle. Auto on oikeastaan välttämätön siellä, jos ei halua mennä turistiryhmän mukana nopeasti nähtävyydet läpi. Mitä emme siis suosittele. Matkaa yhteensä kaupungista lähtien tulee 500 km, tiet ovat sorateitä ja erittäin kuoppaisia joten ajovauhti on hidas, 60km/h on rajoitus koko luonnonsuojelualueella, mutta niin kovaa pystyi harvoin ajamaan. Paikalliset tietysti suurilla maastureillaan vetivät ohi tuhatta ja sataa joka kohdassa mutta rauhallinen ajovauhti kannatti, näimme pelkästään siinä siirtyessämme eri paikkoihin vaikka miten paljon eläimiä. Guanacoja, rhea- ja timoteilintuja (oikeasti se on joku muu mutta nimi kuulosti timoteille, unohdimme jo oikean nimen siis) oli runsaasti tien varsilla ja tielläkin välillä. Näimme ketun, vyötiäisen, pöllön, haukkoja, hevosia ja miljoonia lampaita autosta. Näitä nähdessä oli kiva pysäyttää auto ja jäädä ihmettelemään toviksi. Tämä ei siellä ylin0peutta kiitävän bussin ikkunasta onnistu. Ensimmäisen yön vietimme leirintäalueella Puerto Piramidesissa. Se oli melko erikoinen kokemus. Leirintäaluetta ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan kehua viihtyisäksi. Lähinnä tuli mieleen joku autokorjaamon takapiha jonne on työnnetty vanhat pikkubussit ja asuntovaunut ja hylätty sinne. Hiekkakentän keskellä kökötti rivi grillejä. Myöhemmin olemme huomanneet että ne ovat leirintäalueiden peruskalustoa. Löysimme kuitenkin ihan ok paikan teltalle ja saimme tehtyä iltapalan auton takaluukun päällä. Hohdokasta tämä reissaaminen. Oli sentään vähän parin euron malbecia mukana. Toisen yön vietimme Punta Pardelasin rannalla. Sinne ei saa virallisesti leiriytyä kuten ei mihinkään koko niemimaalla muualle kuin tuonne Piramidaksen leirintäalueelle mutta koska siellä näytti olevan aika paljon niin paikallisia kuin ihan Ranskasta astikin tulleita matkailijoita telttoineen ja asuntoautoineen, mekin liityimme rikolliseen seuraan. Rantoja on kaksi, joista toinen vaikutti olevan paikallisten viikonlopun bailuranta ja toinen rauhallisempi, parin seurueen tyhjä ranta. Valitsimme tuon rauhallisemman, vaikka olisi varmaan ollut hauska nähdä kuutamossa jatkuva juhlinta ja grillailukin. Tässä kohtaa uni tuntui houkuttelevammalle. Uimaan tältä rannalta ei päässyt mutta kevyt peseytyminen onnistui kyllä nousuveden aikaan.
Valdesilla löytyy muutama ranta joissa asuu merileijona sekä merinorsu? (elephant seal) yhdyskuntia, lisäksi siellä on pingviiniyhdyskunta ja meidän onneksemme flamingot olivatkin eräällä rannalla. Olin ymmärtänyt ettei ne ole tähän aikaan vuodesta täällä suunnalla, mutta olin ilmeisesti väärässä. Tai sitten ne oli. Kummin vaan, se oli kiva yllätys, flamingot ovat suosikkilintujani ja oli kivaa nähdä ne luonnossa. Vyötiäisiä juoksentelee ympäri niemimaata, samoin hassuja jäniksiä joilla näytti olevan pitkä häntä. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen, vaikka suurin osa palveluista onkin suljettu, yksikään kahvila ei ollut auki, lounasravintolakin oli mennyt kiinni kun vihdoin ehdimme sinne mutta vessat toimii edelleen pysähdyspaikoilla ja eläimet ovat paikalla. Auton vuokra on 2600ARS/kaksi päivää ja turistibussilla kierros maksaa 1200ARS. Niemimaan kiertää kyllä päivässä omalla autollakin mutta suosittelen kahta päivää jotta ehtii kunnolla tutustua paikkaan. Joten hinnallisesti ei paljon ole eroa meneekö omineen vai ryhmässä, me sanomme että omineen on vaivan arvoinen. Näiden jännittävien, ohjelmantäyteisten päivien jälkeen hyppäsimme bussiin ja vietimme yön jälleen vaihtaen maisemaa 1000 km etelämmäs. Siitä tarinaa luvassa lähiaikoina.
Elämäntapana Elämä 