Olemme nyt puolitoista kuukautta ihmetelleet leirintäalueita ja paikallista tapaa ”retkeillä”. Ja kun meille tuli parin päivän pysähdys Punta Arenasissa ilman että olimme varanneet mitään majoitusta, päätimme että eiköhän kokeilla tätä tapaa kun kerran mahdollisuus on. Kaupungin ulkopuolella on leirintäalue Parque Chabunco, joka on tosin suljettu tai hylätty paremminkin. Siellä ei siis ole mitään palveluita, mutta fogoneja eli muurattuja grillejä löytyy runsaasti sekä hyviä paikkoja teltalle. Tosin ei siellä muita telttojen kanssa paljon näkynyt, pääsihän grilleille autollakin.
Grillejä on kahdenlaisia, nämä suuret maassa olevat sekä korkeat, uunimalliset. Niiden kanssa usein myös pöytä ja penkit.
Eli se tapa retkeillä täällä, ajetaan auto tällaisen grillin viereen, pannaan hiilet tulille ja aletaan grillaamaan samalla huudattaen autostereoista cumbiaa. Me toteutimme tämän espoolaisella vivahteella, ajoimme leirintäalueelle taksilla. Siinä sitten cumbian raikuessa ja auringon laskiessa grillailimme palan chileläistä nautaa juoden 1,5 litran pahvitölkistä kelvollista caberneta. Ruoka maistui ja tunnelma oli hyvä. Juhlat ympäri aluetta jatkuivat vielä kun vetäydyimme telttaamme. Ja ne jatkuivat sitten puoli viiteen aamulla. Minunkin unenlahjoillani oli vaikeuksia.
Aamulla herätessämme täyteen auringonpaisteeseen, kaikki olivat hävinneet paikalta. Aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan aluetta. Se on yhteensä 400 000 neliömetrin kokoinen, ei siis kovin suuri, ja rajoittuu toisella puolen moottoritiehen ja toisella mereen. Roskia on paljon luonnossa, ja grilleihin on törkeästi hakattu puita metsiköstä. Tein jälleen pienen hyvän työn ja siivoilin roskia meidän telttamme lähistöltä poltettavaksi. Alueella on muutamia roskiksia, mutta niissä ei tietenkään ole kansia, joten tuuli ja lukuisat haukat levittävät ne kyllä tehokkaasti metsikköön. Mitkä siis on jaksettu viedä sinne asti. Tästä ihmisen tekemästä tuhotyöstä tulee vähän huonolle mielelle, kun kerran tullaan autolla ihan grillin viereen, miten vaikeaa olisi tuoda ne puut tullessaan ja viedä ne roskat pois mennessään. Rauhaa täältä on turha odottaa löytävänsä, tiellä on paljon liikennettä yömyöhälle ja vieressä on myös Punta Arenasin lentokenttä, joten siltäkään melulta ei voi välttyä kun matkustajakone laskeutuu pyörät teltan harjaa hipoen.
Jos meteli ei haittaa, tämä on varsin mukava leiripaikka.
Sunnuntaina huomasimme myös että moottoritien toisella puolen on jonkinlainen moottorirata ja se toi oman lisänsä metelin sekamelskaan. Porukkaa alkoi taas ilmestyä autoineen ja eväineen. Cumbia sekoittui moottoreiden ääniin kauniisti. Asadot savusivat ympäri metsikköä ja lapset leikkivät riemuissaan. Mekin nautimme maittavan lounaan. Illan tullen porukka vaihtui ja väheni, ja illallisemme jälkeen jäljellä ei ollut kuin pari seuruetta. Nekin poistuivat kun alkoi sataa, joten saimme olla tämän yön ihan rauhassa, vain moottoritien äänet seuranamme.
Vaihtoehtoina löytyy myös tällainen Chilen versio laavusta, grilli pihalla ja pöytä ja penkit katoksen alla. Ei haittaa sadekaan juhlatunnelmaa.
Tämä oli varsin hauska tapa viettää pari päivää, etenkin kun sää oli suosiollinen lukuunottamatta toista yötä mutta teltassa oli oikein mukavaa sateellakin. Kun paikallisten tavan tietää, voi siitä jopa nauttia, eväitä olisi voinut olla mukana enemmänkin ja olisi voinut vaan grillaa koko päivän. Roskiakin voisi kerätä pidempäänkin ja saada lisää hyvää mieltä. Joten, vaikka Punta Arenas onkin ihan kiva kaupunki, voi helposti säästää muutaman kympin hotellin hinnassa ja syödä hyvin edullisemmin.
Paikka on myös hyvällä sijainnilla matkan jatkamiseen nähden, me lähdimme kohti pohjoista ja Puerto Natalesia, liftaamalla. Ja se onnistui uskomattoman hyvin, ensimmäinen auto otti meidät leirintäalueen tienpenkalta kyytiin ja vei meidät noin 30 km eteenpäin. Seuraavaa kyytiä jouduimme odottelemaan puolisen tuntia, mutta se olikin sitten suoraan perille asti.
Leirintäalueelta pääsi suoraa maailmanlopun maantielle liftaamaan.
Elämäntapana Elämä 