Torres del Paine – kannattaako sinne mennä? 

Ensimmäinen päivä, vuoret pilvisenä eikä odotukset kovinkaan korkealla.

Päivä 1

Aamulla paljon ennen auringonnousua raahauduimme bussiasemalle Puerto Natalesissa. Olin herännyt aamulla kurkku kipeänä, ja nuhakin vaivasi. En tiedä oliko Dientesillä saamani flunssa ikinä kunnolla parantunut vai oliko nyt uusi tulossa, mutta kipeä olo oli kuitenkin. Tässä vaiheessa ei ollut vaihtoehtoja, joten lähdin matkaan flunssasta välittämättä. Nousimme bussiin kymmenien värikkäiden goretex takkien liittyessä meidän värikkääseen seuraamme. Luonnollisesti joku kuuntelin ipadiltaan musiikkia muuten hiljaisessa bussissa, ilman kuulokkeita, joten suunnitellusta nukkumisesta puolentoista tunnin matkan ajan ei tullut mitään. Odotukseni viikon suhteen eivät nousseet. Puiston portille päästyämme saimme jonottaa ja taistella omasta paikasta jonossa vain vaatimattomaan 30 EUR hintaan joka kattaa sisäänpääsyn puiston alueelle. Tästä jonosta selvittyämme oli tulivideon aika. Joku turisti kun poltti kolmasosan puistosta muutama vuosi sitten, niin nykyään ollaan aika tarkkoja täällä missä voit tehdä ruoan tai sytyttää tupakkasi. Näiden muodollisuuksien jälkeen oli vaihtoehtona kävellä muutama kilometri hiekkatietä tai ostaa näppärä pikkubussi kuljetus reitin alkuun. Tietenkään tämä ei kuulu bussilipun tai sisäänpääsyn hintaan. Tämän hinta ei ole paha siis, vain 4,30 EUR mutta ajatuksena ärsyttävä. Sää oli harmaa ja pilvinen, ajattelin että en sitten tule edes näkemään mitään upeaa maisemaa tämän rahastuksen keskellä. Lähdimme kiertämään O-reittiä, eli ympäri koko puiston. Ensimmäinen yö oli varattu Serronin leiripaikasta. Tämä on ensimmäinen vuosi kun telttapaikat on varattava etukäteen, helppoa se ei ollut. Yrityksiä jotka pyörittää maksullisia leirejä on kaksi, ja lisäksi yksi joka hoitaa ilmaiset leirit. Joten varaukset on tehtävä kolmesta eri paikasta. Ehkä tämä tulevina vuosina helpottuu, ja mielestäni tämä on lopulta hyvä asia, etenkin se puoli että rajoitetaan ihmismäärää joka puistoon ylipäänsä kerralla pääsee. Monet sanoivat että ”ei sinne mitään varauksia tarvi, menet vaan ja saat kyllä paikan eikä kukaan kysele missään vaiheessa varausten perään”. O-trekkiä en suosittele kokeilemaan näin, siellä oltiin kyllä tarkkoja varauksista, ja Serronin jälkeen sinut olisi käännytetty takaisin ilman varauksia. Se olisi voinut harmittaa. Mutta siis ensimmäinen etappi, Las Torres-Serron 16 km taittui jouhevasti mudassa liukastellen, sumuisia vuoria katsellen ja hevosia väistellen. Viimeiset kilometrit meni tasangolla loputtomalta tuntuvalla polulla. Leiri oli ihan mukava, suihkussa vesi kuumaa ja keittoalueitakin oli kaksi kappaletta. Tietysti 28EUR hintaan voisi näin olettaakin. Tuolla hinnalla saat siis pystyttää teltan kahden henkilön voimin ja käyttää suihkua ja vessaa. Leiri täyttyi iltaa kohden mutta meno pysyi yllättävän rauhallisena. Hiiretkään eivät syöneet tavaroitamme, vaikka joillekin tuolla niin olikin käynyt. Aloituspäivä ei siis ollut ihan niin paha kuin luulin mutta ei se nyt vielä mitään suuria elämyksiäkään tarjoillut. 

Auringon noustessa toisena päivänä olimme jo kaukana leiristä. Edelleen pilviä oli näkyvissä.


Päivä 2
Jatkoimme matkaa pimeässä, aamu seitsemän jälkeen koska edessä oli pitkä päivä, 30 km kävelyä Perrosin leiriin, koska emme saaneet varausta Dicksonille joka sijaitsee näiden välissä. Sikäli tämä oli hyvä asia, koska näin voitimme ajassa hieman. Yksinään saimme kävellä, auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta. Maisemat olivat mäkisiä, polku mukavaa kävellä. Tällä välillä ei mutaa ollut juurikaan. Aika mitäänsanomaton päivä. Perrosin leiri oli kohtuullisen hintainen, vain 14EUR kahdelta henkilöltä, mutta ei siellä sitten kuumaa vettäkään ollut saatavilla. Eli 30km hikisen päivän jälkeen pesin jalat jääkylmällä vedellä ja pyyhkäisin kainalot kosteuspyyhkeillä. Onneksi illalla lämpötila laski rajusti joten ei ollut hikikään enää. Kävimme kirkkaan tähtitaivaan alle nukkumaan metsän siimeksessä. 

Glacier Grey, haastava, tuulinen kohta reitillä. Yleensä sataakin. Niinkuin näkyy.


Päivä 3
Keskellä yötä heräsimme sateen ropistessa teltan kattoon. ”Patagonia” ajattelimme. Nyt se alkaa, Patagonian sään koettelemukset. Sade kesti tunnin. Aamulla, vielä pimeässä, oli vedettävä jälleen kylmät, märät sukat jalkaan. Tätä tunnetta harva muu voittaa. Aurinko nousi jälleen kirkkaalle taivaalle, sen näimme kun olimme jo kiivenneet pimeässä mutaista ylämäkeä tunnin verran, täältä oli myös lähdettävä aikaisin liikkeelle jotta ehtii koko matkan Greyn leiriin yli Paso John Gardnerin. Siellä meitä odottaisi kunnon Patagonian tuulet jotka saattavat hidastaa matkan tekoa huomattavasti. Tuskainen useamman tunnin kiipeäminen Pasolle auringon jo kuumottaessa selkään oli erittäin raskas, ja mietin muutama kymmenen metriä ennen kuin saavutimme korkeimman kohdan satulassa, että takkia pitäisi jo alkaa vetää päälle vaikka hiki olikin. Nimittäin kohta se tuuli meidät nappaa kun nousemme korkeimmalle kohdalle. Se pääsee puhaltamaan jäätiköitä suoraan vaeltajapolon luihin ja ytimiin. Tässä kohtaa saattaa sadesuoja repustakin lentää helposti taivaan tuuliin. Ja yhtäkkiä voi vettäkin tulla. Nousimme huipulle ja yli. En ole koskaan ollut missään niin tyynessä paikassa. Luulen että sisätiloissakin ilmavirta puhaltelee voimakkaammin. Istuimme tauolle ja käärin housunlahkeet ylös. Takkia ei nyt tarvittu. Auringon pikkuhiljaa kivutessa ylös myös, laskeuduimme kivikkoista hiekkapolkua mukavasti alas kohti jäätikköä. Ja tässä kohtaa siis tuli ensimmäinen varsinainen syy esille siihen miksi tänne ihmiset vuodesta toiseen, ympäri maailman tulevat. Nimittäin Greyn jäätikkö. Ja tällä O-trekillä  sen  pääsee näkemään suoraan ylhäältä päin, mikä on kaiketi aika harvinaista jäätiköiden suhteen. 7 km pitkä ja 4km leveä jäätikkö on kyllä yksi vaikuttavimmista näkymistä mitä olen koskaan nähnyt. Polku kulkee jäätikön reunaa useamman kilometrin aina järvelle asti mihin jäätikkö lopulta päättyy. Tämä osuus etappia oli mukavaa polkua, kevyttä alamäkeä. Ihmiset tietysti onnistuivat pilaamaan osan nautinnosta, nimittäin tällä osuudella polkuun yhdistyy jo W-reitti, joka on siis lyhyempi, ja helpompi samalla, joten se kerää puoleensa enemmän väkeä ja kaikenlaista sellaista. Ihan jonoksi asti ei täällä vielä sentään ihmisiä ainakaan näin loppukaudesta riittänyt. Greyn leirissä vietimme  pari  yötä, jälleen varaustilanteesta johtuen, tosin olimme myös aika poikki, flunssa vaati veronsa ja meidän molempien kengät olivat hiertäneet jo parissa päivässä jalkamme aika erikoiseen kuntoon. Ainahan on siis järkevää lähteä uusilla kengillä vaeltamaan kylmiltään. 

Päivä 4

Lepäilyä leirissä ja jäätikön tuijottamista. Tämä jäätikkö on aika surullinen, siihen on ilmaston lämpenemisen kova koura yltänyt jo ja jäämassa vetäytyy koko ajan kauemmas. En siis odottanut lohkareiden irtoamista innoissani, eikä niitä onneksi ihan hirveästi irtoillutkaan. Leirissä asuu kettuja ja hiiriä runsaasti, ruokamme onneksi edelleen säästyivät niiden hyökkäykseltä. 

Heippa, jäätikkö! Koita pitää pintasi maailman muutoksissa.


Päivä 5
Matkamme jatkui aamulla haalean kaurapuuron ja kahvikupillisen jälkeen Italianolle. Tämä osuus on keskimmäinen sakara W-trekkiä, siitä huolimatta melko rauhassa saimme kävellä. Etenkin Paine Grandelta Italianolle ei paljon näkynyt väkeä polulla. Tämän välin kävelin yksin, Sampsa halusi ehtiä Britanicon katselupaikalle ja minä olin flunssasta aivan vetämätön, joten köpöttelin hiljakseen auringonpaisteesta nauttien. Minäkin kiipesin lopulta ensimmäiselle katselutasanteelle Italianolta tuijottamaan Valle de Francesin jäätikköä vuorilla. Se ei ollut kyllä minkään arvoinen, olisin voinut lepäillä teltassakin tämän ajan mutta tulipa nyt sitten jonossa kuljettua ylös alas muiden mukana. Ja ilmeisesti siis tämä ensimmäinen katselupaikka tarjoaa parhaat näkymät, ylemmäs ei ole välttämättä tarpeen edes kiivetä jos ei huvita urheilla. Tämä oli ilmainen leiri, eli ei suihkua, edes kylmää. Vessat löytyi ja keittokatos tietty, tosin täällä se oli kyllä todella pieni, mutta sopu antoi sijaa ja saimme makoisan linssiriisipadan keiteltyä pimeässä nurkassa mainiosti. 

Päivä 6
Aamun sarastaessa jatkoimme jälleen matkaa. Kohteemme oli Torresin ilmainen leiri aivan noiden kuuluisien huippujen alapuolella. Tämä osuus kävelyä on fyysisesti helppoa, tosin parissa kohdassa melko mutaista ja lopussa vähän ylämäkivoittoista mutta siis varsin leppoisaa polkua. Henkisesti Torres del Paine meinasi ottaa minusta otteen tällä pätkällä, ja pääsinkin kokemaan mille tuntuu pestä kasvonsa omilla kyynelillä aamuvarhaisella pakkassäässä. Melko virkistävää, sanoisin. 

Tässä vaiheessa aurinko oli jo kuivannut kasvoni ja matka jatkui iloisella mielellä.


Yllättävää kyllä saimme aika rauhassa kulkea Chilenon leiriin asti, tosin olimmekin aikaisin liikkeellä. Siitä eteenpäin oli sitten sitä ruuhkaa jota olin pelännyt olevan ihan koko viikon. Chilenon leiristä sen verran, että siellä telttapaikkaan kuuluu aina kaikki ruokailut myös, joten hinta on myös sen mukainen. Tämä mielessä ajattelimme että siellä on varmaan kallista muukin mutta ehkä voisimme napata voileivät vaikkapa lounaaksi matkan varrella. Emme napanneet. Tämä huoltoaseman sämpylän kaltainen voikkari kun maksoi 15 EUR, ei edes suomalaisiin hintoihin tottuneena naurattanut. Söimme siis pussikeitot, kuumaa vettä sentään tympeiltä baarinpitäjilta sai ilmaiseksi. Tai ainakaan en maksanut siitä, enkä kysellyt asiasta enempää. Torresin leiri, joka oli meille sopivampi, on myös ilmainen, joten suurempia mukavuuksia oli turha odottaa mutta ihan oikea vesivessa oli iloinen yllätys. Olimme ajoissa perillä, jälleen olimme varanneet hyvin aikaa tuulien ja yllättävien vesisateiden varalta joiden tiesimme hidastavan jälleen viimeistä kolmea kilometriä joskus vaarallisestikin. Mutta kuten muinakin päivinä, tuulesta ei ollut tietoakaan, eikä pilviäkään näkynyt missään. Niinpä sitten reippaina vielä kiipesimme viimeisen 1,5km ylös katsomaan näitä niin kuuluisia kalliotorneja. No siellähän ne sojotti. Ihmisiä lappasi paikalle kuin alennusmyynteihin, ja parhaat paikat ottaa selfie ja belfie ja melfie olivat hyvin haluttuja. Jopa niin että jos kävelit hitaasti askeleitasi varoen kivikossa, sinut kyllä kiilattiin surutta selfiekeppien hakatessa kylkiisi. Vuoret olivat komeat, mutta onhan noita kaikenlaisia komeita vuoria ympäri maailmaa, illansuussa nämä eivät siis varsinaisesti vakuuttaneet minua. 

Sorruimme itsekin hullutteluun tornien juurella.


Viimeisen herkkuaterian, johon oli säästetty viimeinen pala salamia, jälkeen oli painuttava untenmaille välittömästi, edessä oli aikainen aamu ja joidenkin mielestä se ”pääpäivä” koko retkellä. 
Päivä 7

Aamuyöllä kello soi  4.15 ja suuntasimme jälleen ylös vuorille. Polku on hyvin merkittyä heijastimin ja muutenkin helppokulkuista, joten melko reippaasti nousimme pimeässä otsalampun valossa järven rantaan josta vuoret nousevat ylös. Kaikkialla oli pilkkopimeää, muuta ei näkynyt kuin loistava tähtitaivas. Linnunrata loisti suoraan yläpuolella. Olimme katsoneet edellisenä iltana kivan paikan valmiiksi ja siihen sitten makuualusta ja makuupussi minulle nopeasti. Lisäsin vielä vähän vaatetta päälle ja avot, olin valmis jatkamaan uniani. 

Hienoimpia nukkumiskokemuksiani ikinä. Ja niitä minulla riittää aika paljon.


Sanoisin että tämä menee kyllä ihan kärkipäähän kaikista paikoista joissa olen nukkunut. Kun tunnin torkkujen jälkeen avasin silmäni, oli maisemassa jo hieman valoa. Niin vähän vielä että vain vuorien ääriviivat näkyivät taivasta vasten mutta enemmän kuin hetki aiemmin. Ja tästä alkoikin jännitysnäytelmä, valo lisääntyi minuutti minuutilta, ensin näkyi vain vähän harmaita sävyjä, ja samalla tähtiä näkyi hetki hetkeltä vähemmän. Sitten alkoi erottua värejä ja lopulta, auringon heittäessä ensisäteensä vuorien rinteille, ne värjäytyivät oranssina hehkuviksi pilareiksi. Tämä loppuhuipennus kesti vain  2 minuuttia, joten sanoisin kyllä että tämä näytelmä kannattaisi katsoa ihan alusta asti, muuten olisin voinut hieman pettyä. Saati jos olisin myöhästynyt sen pari minuuttia. Suuri kiitos tästä kokemuksesta menee nyt Sampsalle, ilman häntä en varmasti olisi keskellä yötä kiivennyt tänne ja nähnyt koko showta. Hän halusi kuvata myös tähtitaivaan joten minäkin pääsin toteuttamaan tämän erikoisen nukkumisen ja näkemään nämä tornit hieman eritavalla kuin kaikki tuhannet ihmiset tänä vuonnakin ovat nähneet. Totta puhuen, en varmaan olisi koko puistoon edes tullut ilman häntä, joten kiitokset siitäkin että näin mieleenpainuvimman jäätikön elämässäni, kuuluu hänelle. Viimeisenä päivänä ei kävely antanut mitään ihmeellistä, palasimme aamupäivällä alas torneilta ja kävelimme samaa reittiä takaisin lähes alas asti, vain loppupätkä Las Torresille oli meille uusi mutta todella tylsä ja ruuhkainen. Meinasimme liftata puistosta takaisin Puerto Natalesiin mutta totesimme ettei 6 tunnin odottelu että kaikki päivämatkaajat palaavat nyt houkuttele ja otimme bussin. Pääsimme nopeammin pitsalle ja viinille, koska ne oli nyt ansaittu!  

Tämän takia minäkin näen näitä upeita paikkoja, niitäkin joihin en aluksi haluaisi edes.


Summa summarum, Greyn jäätikkö on ehdottomasti näkemisen arvoinen, eikä O-trekin pituutta kannata jännittää, minäkin selvisin flunssassa siitä helposti. Tai no, henkisesti otti välillä voimille, flunssa teki minusta hitaan ja koin hetkittäin olevani erittäin huono vaeltaja. Mutta fyysisesti siis varsin helposti tehtävissä oleva retki. Ja jos aikataulullisesti ja varausten puitteissa mahdollista, sen voi tehdä paljon hitaamminkin kuin me teimme, jolloin päivämatkat jäävät lyhyemmiksi. Tornit ovat hienot, suosittelen kokemaan koko auringonnousun  siellä, me varasimme aamiaistarvikkeet mukaan ja siinä auringon valon lisääntyessä oli mukava nauttia kupit kahvia ja pari palaa suklaata. Herkulliset kaurapuurot oli syöty jo aiempina aamuina, minulle kävi pieni laskuvirhe aamiaisen suhteen ja olihan suklaa aika paljon juhlavampi näin hienossa paikalla kuin totuttu haalea kaurapuuro. Iltavalaistuksessa vuoret nyt olivat vain vuoret muiden joukossa. Joten kaikista ennakko-oletuksistani huolimatta sanon, kannattaa käydä. Patagonian sääkin saattaa yllättää näinkin rajusti kuin meidät, ja ainoat vauriot ovat auringonpolttamat. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s