Hyvästit Argentiinalle

El Chaltenin jälkeen ei enää Argentiina maistunut, ja muutenkin suunnitelmissa oli seuraavaksi liftata läpi Carretera Australin. Tie on klassikko reissaajien keskuudessa, sitä mennään pyörillä, vuokra-autoilla, liftaten, busseilla. Sesongilla porukkaa riittää ja liftaajat taistelevat kyydeistä. Me tietysti ollaan sesongin ulkopuolella liikkeellä, joten vähän jännittää jo heti aluksi miten meidän tulee käymään. Lasken meidän aloittaneen tämän projektin jo El Chaltenista, vaikka tie varsinaisesti alkaakin vasta Villa O’Higginsistä Chilen puolella. Halusimme mennä koko tien läpi, ja silloin järkevintä on mennä rajan yli Candelaria Mancillasta kävellen eikä kiertää autolla Chile Chicon kautta jolloin joutuisi mennä edestakaisin O’Higginsiin. Ja olisi joutunut viettämään vielä muutaman päivän Argentiinassa joka ei enää huvittanut.  

Saimme kohtuullisen helposti ensimmäisen etapin, eli El Chalten – Lago Desierto, kyydin kahden auton kyydissä. Lago Desiertolla päätimme viettää leirintäalueella yön teltassa, kello oli sen verran, että ei ollut enää järkeä lähteä kävelemään järven pohjoispäätyyn. Saimme maksaa tästä huvista 200ARS/hlö, oli siellä sentään vessa ja kuumakin suihku olisi onnistunut halutessa myös. Mutta koska ei ollut vaihtoehtoja, maksoimme kiltisti ja nukuimme yön ulkona vesisateen ropistessa teltan kattoon. Paikassa oli myös suojarakennus ruoanlaittoa varten, johon olisimme saaneet laittaa telttamme mutta emme tätä jostain kumman syystä tehneet. Tätä virhettä emme enää tee. Vaikka telttamme pitääkin vettä, on se kuivana mukavampi pakata ja uudelleen pystyttää. Emme halunneet enempää syytää rahaa enää Argentiinaan, joten olimme päättäneet kävellä Lago Desierton reunaa pohjoispäätyyn, sen sijasta että olisimme ottaneet lautan. Polun piti olla mukavan tasainen ja helppokulkuinen. Satoi vähän kun lähdimme liikkeelle. Lähes välittömästi huomasimme että tämä mikään tasainen polku ollut, eikä se mennyt järven rantaa mukaillen vaan kiipesi ylös vuoren rinteelle. Se vanha polku oli mennyt rantaa pitkin. Sade jatkui. Muuttui se välillä rännäksikin, jota tuuli piiskasi vasten kasvoja. Lautta näkyi kaukana järvellä menevän edestakaisin. Muutama kirosana saattoi päästä. 


Päästessämme pohjoispäätyyn, Punta Norteen, jossa toimii Argentiinan puoli rajamuodollisuuksista, sade jatkui edelleen. Paikassa saa leiriytyä ilmaiseksi, joten ei siellä mitään palveluitakaan ole. Tympeä rajavirkailija seisoi vastassa pihalla sadetakissaan ja kertoi mihin voimme telttamme pystyttää. Elättelin toiveita, että hän voisi pyytää meidät edes hetkeksi lämmittelemään mukavan näköiseen taloonsa, mutta ei. Joten märkänä, kylmissään, telttaan vaan. No, itsepä olimme tämän tien valinneet. Aamulla saimme leimat passeihin, sen ajan pystyi vähän lämmitelemään sisätiloissa. Ei sentään satanut enää. Ja sen verran tätä paikkaa on kehuttava että Fitz Roy näyttää täältä suunnalta kyllä hienoimmalle minun mielestäni. Joten kannattaa käydä, mutta mene veneellä ja kirkkaalla säällä.

Jatkoimme kävelyä polkua pitkin kohti Chilen rajaa, polku oli ihan ok, mutta tietenkään yhdenkään joen yli ei ollut minkäänlaisia siltoja, jokunen laho tukki oli joissain kohdissa sentään. 


Sukat märkänä saavuimme Chilen rajalle, josta alkoikin mukava metsätie. Kyllä sitä kelpasi kulkea viimeiset 15 km passitarkastukselle. Oli opasteita ja kilometritauluja. Tasaista hyvin hoidettua tietä. Passintarkastuksella pääsimme sisälle, ei sillä että olisi ollut kylmäkään enää, täällähän toki aurinkokin pilkisti välillä pilvien raosta. 

Tästä oli vielä 15km passintarkastukseen, mutta polku muuttui samantien Chilen puolella mukavaksi kulkea.



Tästä oli vielä kilometrin verran leirintäalueelle matkaa. Se näytti viehättävälle ja siistille. Mukava setä piti paikkaa pystyssä, ja saimme kuuman suihkun, vessan, ja mukavan suojakatoksen 8000CLP kohtuulliseen hintaan. Tällä kertaa laitoimme sen teltan sinne katokseen, ihan vain varmuuden vuoksi. Se kannatti, yöllä satoi kaatamalla. Mökissä oli myös hella, lämmitystä se ei tarjonnut koska seinät oli aivan harvat ja muovisäkit ikkunoiden tilalla, mutta ruoanlaittoon se oli oivallinen eikä meidän tarvinnut käyttää kaasuvarastojamme. Meidän oli tarkoitus jatkaa lautalla Villa O’Higginsiin seuraavana päivänä, mutta lautta ei kulkenutkaan silloin vaan vasta seuraavana päivänä, joten otimme toiseksi yöksi telttapaikan sekä ostimme Titolta vielä munia ja leipääkin sopuhintaan. Kyllä tuntui hyvälle jälleen olla Chilessä. 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s