Bolivia, mi nuevo amor! 

Olemme nyt viettäneet vajaan parin viikkoa Boliviassa, ja jos sydän vähän suli Chilessä, tänne se tuntuu hukkuneen kokonaan. Minulla oli kovat odotukset maan suhteen ja ne ovat jo ylittyneet reippaasti. Eikä me olla vielä nähty kuin murto-osa, täällä taitaa kyllä mennä taas yli budjetoidun ajan…

Iquiquen rannalla, tänne oli hyvä päättää Chilen seikkailut.

Saavuimme maahan yöbussilla Iquiquesta Chilen rannikolta. Mikä muuten oli varsin kiva kaupunki, hylätty kaivoskaupunki Humberstone etenkin lähistöllä oli jännittävä. Itse kaupunki on surffareiden suuressa suosiossa, me tyydyimme katselemaan touhua aallokon ollessa vähän turhan suurta meidän olemattomille taidoille. Eikä minua se vedessä olo edelleenkään juurikaan kiinnosta. Tänne oli kiva päättää kolmeen kuukauteen venynyt Chilen seikkailu. Mutta siis, se yöbussi, opin jälleen uutta bussimatkailusta täällä. Pelkät eväät ja villasukat ei riitä kun ulkona on pakkasta ja bussin lämmityslaitetta ei käytetä. Eli jatkossa makuupussi mukaan yölinjoille. Jäätävän kylmää yötä seurasi mukavat aurinkoiset päivät Oruron kaupungissa. Pidimme kaupungista, jossa yleensä ihmiset vain pysähtyvät vaihtamaan bussia ja pääasiassa ovat läpikulkumatkalla. 

Meille esiteltiin yksi karnevaaliasujen valmistusputiikeista, Oruro on kuuluisa niin karnevaaleista kuin asuistakin.

Me pääsimme kaupunkikierrokselle ja saimme paljon hyödyllistä tietoa, ilman sitä olisi voinut jäädä vähän pintapuoliseksi ensimmäinen Bolivian kohde. Kaivostyö on täälläkin suurin elinkeino, eikä oltavat kaivoksilla ole millään tavalla hyvät. Kaivostyöläisten oikeuksien vaadinta näkyykin kaikkialla, niin arjessa kuin karnevaalikulkueissakin. Oruro on tunnettu suurista karnevaaleistaan, joita emme valitettavasti nyt päässeet näkemään. Ehkä joskus palaamme juuri siihen aikaan tänne, mene ja tiedä. Täällä kävimme myös syömässä kunnon paikallisten tapaan ruokalatyyppisessä mestassa. Lammas oli oikein herkullista ja tunnelma hauska. Herätimme luonnollisesti huomiota, tämä paikka kun ei löydy Tripadvisorista tai Googlesta, joten olimme ainoat gringot paikalla. Ruoka oli siis hyvää. Toisin kuin olimme olettaneet yleisesti Boliviasta. Leipä erityisesti on kaikkialla tosi hyvää, tuorepuristettua mehua saa joka kadunkulmasta ja empanadan tyyppiset lihapiirakat maistuu. 
Orurosta otimme suunnan La Paziin, Bolivian toiseen pääkaupunkiin. La Paz on siis hallinnollinen, Sucre nimellinen. Matkaoppaat, blogit ja muut tiedonlähteet varoittelevat tästä suurkaupungista ja sen vaaroista. Kuten härskeistä rosvoista bussiasemalla tai huijaavista taksikuskeista. Me emme kohdanneet mitään vaaratilanteita tai hankaluuksia. Kukaan ei huijannut meitä eikä yrittänyt varastella mitään. Päinvastoin, vaikka kyseessä on suurkaupunki, monet tervehtivät telefericossa ja ihan kadullakin meitä. Ja siis se teleferico, mikä upea systeemi! Kaupunki sijaitsee laakson pohjalla ja pinnanmuodot näytti sille että metron rakentaminen olisi vähintään haastavaa jollei mahdotonta. Ja koska kaupungissa on eri lähteiden mukaan 1-2miljoonaa asukasta, ruuhkat kaduilla on sen mukaiset. Joten tämä köysiratojen järjestelmä joka kasvaa koko ajan, toimi varsin hyvin ja turistina oli kiva nähdä kaupunki ylhäältä päin. Ehkä työmatkalaisenkin on kivempi katsella ulos kuin tunnelin seiniä päivittäin. Mukavan tunnelman kaupunki, johon joudumme/saamme palata vielä ennen kuin siirrymme Peruun. 

Telefericon kyydissä La Pazin yllä.

La Paz

La Pazista oli alunperin tarkoitus jatkaa pohjoiseen Amazonin alueelle mutta tajusimme siellä ollessa miten hyvässä totuttautumisessa olimme korkeaan ilmanalaan. La Paz sijaitsee 3700 metrin korkeudessa samoin kuin Oruro ja meillä on tarkoitus vielä käydä Salar de Uunin suola-aavikolla ja Sud Lipezin vuoriylängöllä, joten muutimme suunnitelmaa ja pysyttelemme korkeuksissa vielä muutaman viikon. Suuntasimme siis Sajaman kansallispuistoon seuraavaksi, ja samalla nousimme yli 4000 metrin korkeuteen. Vähän jännitti miten meidän käy, minä olen käynyt aiemmin kerran yli 4000 metrissä, Sampsa ei ikinä. Ihan hyvin kävi, pientä päänsärkyä ja hengityksen vaikeutta oli hetken aikaa havaittavissa mutta ei mitään suurta vuoristotaudin oiretta kuitenkaan. Sajaman kylässä on vain 80 asukasta, ja pari hotellia. Vietimme siellä yhteensä kaksi yötä, hauskassa savimajassa, käyden välillä pari yötä telttailemassa. Oli muuten ehkä upein telttailuretki ikinä, taustalla väijyi Bolivian korkein vuori, yöllä ylle kaartui linnunrata kirkkaana ja me lilluimme pitkin iltaa ja aamua kuumassa lähteessä. Ei haitannut että yöllä lämpötila laski – 12 asteeseen, makuupussissa oli lämmin. Toisen yön vietimme ”geysirin” lähistöllä. Täällä se ei ole varsinainen geysir, vaan kiehuva lätäkkö lähinnä. Ei siis nouse vesipaasia ilmaan kuten niissä oikeissa geysireissä. Mutta jännän näköinen aukea alue oli höyryävine kattiloineen. Tällä hetkellä täällä eletään sesongin ulkopuolella, mikä tuntuu meistä oudolle, paistaahan aurinko joka päivä pilvettömältä taivaalta ja päivät ovat mukavan lämpimiä. Mutta ilmeisesti valtaosa ihmisistä pelkää öistä kylmyyttä ja tulee mieluummin tänne silloin kun on lämmin mutta saattaa sadella. Meille tämä kuiva kausi on varsin mieluinen, enemmän täällä kesäsää näin talven keskellä tuntuu olevan kuin Suomessa kun perinteinen juhannussää jälleen vallitsee ilmeisesti koko maassa.

Sajaman kylässä majamme.


Ensimmäinen telttayö kuumien lähteiden ja Bolivian korkeimman vuoren lähistöllä.


Toisen aamun puuronkeittoa, samalla luonnon omat kattilat porisivat taustalla.


Sajamasta jatkoimme Sucreen koko päivän mittaisella bussien vaihtelulla ja kaupungista toiseen hyppelyllä. Meistä alkaa kehittyä varsin hyviä bussiasemilla käyttäytymisessä. Ja täällä Sucressa me nyt vietämme neljä yötä valmistautuen siihen suola-aavikko seikkailuun. Vuokraamme auton ja ajelemme viikon verran ristiin rastiin vuoristossa ja aavikolla, vähän jännittää jo moinen. 

Muutama huomio tähän loppuun Boliviasta tämän lyhyen ajan perusteella. Tämä on outo sekoitus Nepalia ja Mongoliaa lattaritwistillä. Ihmiset ovat super ystävällisiä, ja tuntuvat olevan aidon kiinnostuneita meistä pohjoisen ihmeistä. Hengellisyys tuntuu olevan läsnä vahvemmin kuin eteläosissa mannerta ja täällä katolinen kirkko kulkeekin käsikädessä vanhojen perinteisten uskomusten ja tarinoiden kanssa. 

Kirkon seinällä on maalauksessa sulassa sovussa kristinusko sekä vanhat tarinat.

Myös espanja on täällä leppoisampaa ja siitä saa jo selvänkin. Olen myös ottanut muutamia tunteja ja alkaa pikkuhiljaa sujua paikallisten kanssa jutustelu. Mutta on täällä muutama epäkohtakin meidän näkökulmasta (en mene edes kaivostyöhön ja köyhyyteen tässä vaiheessa) ja ne ovat lämmitys ja lämmin vesi. Miten voi olla että maa jossa on kuitenkin ihan oikea talvi ja kesäkaudellakin öisin viileähköä ei osaa rakentaa taloja? Tai käyttää autojen lämmityslaitteita? Tai saada kuumaa vettä aikaiseksi? Tämä tuntuu minusta, joka olen 35 vuotta elänyt joka talvi monta kuukautta pakkassäässä, melko kummalliselle. Kyllä suomalainen metsien mies on ollut viisas keksiessään saunan jo aikoja sitten. Ja saunaa tässä juhannuksen korvilla onkin ikävä. Onneksi täälläkin saa grilliruokaa ja olutta joita voi sitten illan viilentyessä nauttia toppatakki päällä.

Hauskaa juhannusta! 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s