Sukellus syvyyksiin

Kuten monet tietääkin, olen aina vannonut etten sukella ikinä. Minua ei ole kiinnostanut pinnan alapuolinen maailma yhtään, enkä ole tuntenut mitään kateutta kuunnellessa muiden sukelluskertomuksia. Nytkin kun Sampsa kertoi haluavansa mennä kurssille Ecuadorin rannikolla, ajattelin sekä ääneen myös ilmaisin etten ole kiinnostunut. Että voisin kyllä opetella snorkkeloimaan kun siitä jäi vähän huono kokemus Argentiinasta. Ja näin ollen menin samaan sukellus kouluun kyselemään snorkkelitunteja. Ne eivät ilmeisesti ole yleisiä, eikä minun toiveeseeni päästä koko päiväksi opettelemaan kädestä pitäen snorkkelitekniikkaa suhtauduttu kovin vakavasti. Sitä vastoin minulle ehdotettiin jos kokeilisin edes laitteilla sukellusta altaassa. Kun se on kuulemma helpompaa kuin snorkkelilla. En uskonut sanaakaan ja aamulla Sampsan aloittaessa sukelluskurssin teoriaosuuden, ajattelin että voin nyt kaikkien mieliksi käydä altaassa kokeilemassa ja sitten lähteä snorkkelilla katselemaan pinnan alle, visusti pinnalla pysyen. Sukellusopettajani, mukava ranskalaistyttö, ohjasi minut rauhallisesti altaaseen kaikkine laitteineni ja neuvoi erilaisia temppuja veden alla. Ja ne kaikki, täysin vastoin odotuksiani, sujuivatkin varsin hyvin. Ja se oli kivaa. Jopa altaassa. Samantien tein päätöksen, minä haluan myös sukeltaa ja nähdä kilpikonnat ja merileijonat lähempää. Niinpä liityin teoriaryhmään, alkupään osuuden kuroin loppupäivästä kun muut menivät tekemään ne samat temput altaaseen. Joiden siis luulin olevan vain jotain minulle esiteltyjä sukelluksen kikkoja, mutta nehän olivatkin osa kurssia. 

Tässä sitä sitten mennään, ekaa kertaa sukeltamaan.

Niinpä minä, varsinainen maakrapu, istuin seuraavana päivänä veneessä märkäpuku päällä kohti ensimmäistä sukellustani meressä. Minua jännitti kyllä, mutta koska sukelluksessa on varusteiden toimivuus ja turvallisuus kaikki kaikessa, oli yleinen tunnelma niin rauhallinen etten alkanut panikoimaan. Kaikki kertasi laitteitaan läpi, ja huolellisesti kiinnitti happipulloja ja tarkasti ilman paineita. Niin minäkin. Yhtäkkiä olin minulle täysin vieraassa maailmassa, täysin rauhallisena. 

Harjoitusalueemme sijaitsi tämän pikku saariryhmän lähettyvillä, puoli tuntia Puerto Lopezista veneellä.

Pinnan alla avautuu uskomaton maailma. Oli jännittävää uida suuren pikkukala parven läpi, nähdä kaikki värikkäät kalat ja kilpikonna. Mureenat väijyivät kivien koloissa, meritähtiä näkyi runsaasti kiinnittyneenä koralliin. Harjoittelimme erilaisia tilanteita, kerraten niitä samoja temppuja kuin siellä altaassakin, nyt vaan oikeassa ympäristössä kalojen keskellä. 

Tämä otus on hurjan kaunis, mutta valitettavasti se syö korallia erittäin ahnaasti.

Alkuperäinen tarkoitus oli suorittaa ns alkeiskurssi, mutta innostuimme niin että jatkoimme seuraavalle tasolle samantien. Tähän innosti ehdotus päästä uimaan jättiläisrauskujen kanssa. Ja niin muutama päivä uskomattoman päätökseni jälkeen istuimme veneessä kohti avomerta. Suuret valaat hyppelivät veneen vierellä ajaessamme keskelle ulappaa. Rauskujen elinalueella ei ole mitään näkyvää maamerkkiä, ei saaria eikä rannikkoa. Pinnan alla löytyy koralliriutta jossa voimme sukeltaa. Nyt minua kyllä jännitti, en oikein tajunnut edes mitä me olemme menossa katsomaan. Emme ehtineet olla pinnan alla pitkäänkään kun suuri hahmo lähestyi ilmakupliamme. Ja yhtäkkiä huomasin olevani istumassa pohjassa samalla kun noin 30 senttiä yläpuolellani ui 1500 kiloinen jättiläinen. Eikä se pelottanut! Otus liikkui niin kevyesti ja ystävällisen oloisesti että pysyin aivan rauhallisena. Rauskut myös ovat ystävällisiä, ne pitävät sukeltajista joiden ilmakuplat irrottavat niitä kiusaavat kalat niiden kyljistä. Tähän astisella sukellusurallani (9 sukellusta) tämä oli kyllä ehdottomasti upein kokemus! 

Ryhävalaat saattelivat meidät rauskujen luo.

Jättiläisrausku, merten romuluinen ballerina. Kuva Aude Neves (Native Diving, Ecuador)

Kaikki hyvin, ei ollut vaihtoehtoa kuin pysyä rauhallisena. Kuva Aude Neves (Native Diving, Ecuador)

Viimeisenä päivänä minua jännitti eniten, silloin oli vuorossa pimeällä sukellusta sekä syvemmällä käynti. Etenkin tuo syvemmälle meno jännitti. Lopulta, siihenkään ei ollut mitään syytä. Se nimittäin ei tuntunut kyllä yhtään erilaiselle kuin matalammalla. Pimeässä oli aika hurjaa sukeltaa, taskulamppujen valon avulla. Näkyvyys ei muutenkaan ollut ihan priimaa sinä päivänä, ja pimeys tietysti lisäsi vaikutusta. Mutta sitten näimme suuren violetin kilpikonnan. Ja jälleen tuntui rauhalliselle. Vielä kun pääsen merileijonien kanssa sukeltamaan, poistuu varmaan viimeinenkin turha jännitys. 

Olen pitänyt itseäni hiukan arkajalkana, mutta lienee aika myöntää myös itselleen, että olenhan minä kai ihan rohkea. Kehotankin tästä lähtien toteuttamaan hulluja tekoja, eikä pelkästään unelmia.

Tässä vielä tällainen videokin meidän puuhista Tyynenmeren syvyyksissä!  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s