Carretera Australin jälkeen antauduimme kaupunkilomailuun muutamaksi viikoksi. Kaiken telttailun, pikkukylien ja suljettujen paikkojen jälkeen tuntui mukavalle ostaa cappuccino pikku kärrystä puiston laidalla ja kävellä pimeässä ilman otsalamppua. Ensimmäinen kaupunkikohteemme oli Puerto Varas, järven rannalla sijaitseva pikkukaupunki. Täällä näkyy vahva saksalaisvaikutus, etenkin rakennustyylissä. Seudulta annettiin maata saksalaisille maahanmuuttajille 1850-luvulla, ja sen huomaa edelleen, täällä rakennukset ovat … Jatka artikkeliin Kaupunkilomaa
18 päivää peukalo pystyssä eli Carretera Austral
Aivan hullunhieno seikkailu. Saavuimme pari päivää sitten Puerto Monttiin, eli tämän nuoren mutta jo klassikkomaineeseen yltäneen Carretera Australin pohjoispäähän. Tiehän sijaitsee siis Chilessä ja on valmistunut vuonna 1999, ja edelleen siellä on paljon korjausta ja parannusta käynnissä. Ennen tietä kyliin sen varrella pääsi vain lentämällä, joten tien merkitys ihmisille on kyllä valtavan suuri. Turistit ovat … Jatka artikkeliin 18 päivää peukalo pystyssä eli Carretera Austral
Hyvästit Argentiinalle
El Chaltenin jälkeen ei enää Argentiina maistunut, ja muutenkin suunnitelmissa oli seuraavaksi liftata läpi Carretera Australin. Tie on klassikko reissaajien keskuudessa, sitä mennään pyörillä, vuokra-autoilla, liftaten, busseilla. Sesongilla porukkaa riittää ja liftaajat taistelevat kyydeistä. Me tietysti ollaan sesongin ulkopuolella liikkeellä, joten vähän jännittää jo heti aluksi miten meidän tulee käymään. Lasken meidän aloittaneen tämän projektin … Jatka artikkeliin Hyvästit Argentiinalle
El Chalten
Kirjoittaminen kesti tällä kertaa hetken, koska olin niin täynnä Argentiinaa että oli pakko odottaa hetki ennenkuin kerron mitään viimeisistä viikoista siellä. Puerto Natalesista lähdimme toiveikkaina liftaten kohti El Calafatea. Olimme kuulleet lähes pelkkää hyvää sieltä sekä El Chaltenista. 7 autokyydin jälkeen olimme Calafatessa, todetaksemme että sehän on sitten kuin Zakopane konsanaan. Missään ei näkynyt mitään … Jatka artikkeliin El Chalten
Torres del Paine – kannattaako sinne mennä?
Päivä 1 Aamulla paljon ennen auringonnousua raahauduimme bussiasemalle Puerto Natalesissa. Olin herännyt aamulla kurkku kipeänä, ja nuhakin vaivasi. En tiedä oliko Dientesillä saamani flunssa ikinä kunnolla parantunut vai oliko nyt uusi tulossa, mutta kipeä olo oli kuitenkin. Tässä vaiheessa ei ollut vaihtoehtoja, joten lähdin matkaan flunssasta välittämättä. Nousimme bussiin kymmenien värikkäiden goretex takkien liittyessä meidän … Jatka artikkeliin Torres del Paine – kannattaako sinne mennä?
Viikonloppu grillaillen
Olemme nyt puolitoista kuukautta ihmetelleet leirintäalueita ja paikallista tapaa "retkeillä". Ja kun meille tuli parin päivän pysähdys Punta Arenasissa ilman että olimme varanneet mitään majoitusta, päätimme että eiköhän kokeilla tätä tapaa kun kerran mahdollisuus on. Kaupungin ulkopuolella on leirintäalue Parque Chabunco, joka on tosin suljettu tai hylätty paremminkin. Siellä ei siis ole mitään palveluita, mutta … Jatka artikkeliin Viikonloppu grillaillen
Maailmanlopun meininkiä pakoon vuoristoon
Jätimme siis Puerto Williamsin ja ihanan rauhallisen Cabo de Hornon taaksemme ja tulimme ryöstöhintaisella venekyydillä tänne Argentiinan maailmanloppuun. Kaupunki on verrattain kallis, lukuunottamatta takseja. Saimme ensimmäiseksi yöksi kivan hostellihuoneen vaatimattomaan (?) 60EUR hintaan ja kuljeskeltuamme kaupungin katuja päivä sekä kierrettyämme kaikki lukuisat retkeily ja ulkoilukaupat läpi etsimässä Sampsalle uusia sandaaleja, sorruimme vielä melko kalliiseen ravintolaan … Jatka artikkeliin Maailmanlopun meininkiä pakoon vuoristoon
Maailma ei lopukaan Ushuaiaan
Vaikka niin ne täällä väittääkin. On se toki maailman eteläisin kaupunki, mutta suosittelen pikaisesti jatkamaan matkaa etelämmäs mikäli pinkka on kunnossa. Ihan halpaa ei Puerto Williamsiin ole päästä, mutta tässä tuleekin pieni vinkki jonka avulla kenties myös budjettimatkaaja pystyy sinne suuntaamaan. Ja siis etenkin jos niin sanotusti sitä paalua on päällä eikä tarvi välittää hinnasta … Jatka artikkeliin Maailma ei lopukaan Ushuaiaan
Dientes Circuit, eli miksi istua tuhansia kilometrejä bussissa
Koko seikkailuvuotemme ensimmäinen kunnollinen vaellus on onnistuneesti ohi. Kun Sampsa ensimmäisen kerran puhui ja ehdotti tätä maailman eteläisintä, erittäin vaikeaksi luokiteltua reittiä, en epäröinyt hetkeäkään. Tästä me aloitamme, ajattelin. Tämä vaellus mielessä istuimme siis tuhansia kilometrejä bussissa ja lopulta 30 tuntia laivassa jotta pääsimme Puerto Williamsiin josta vuoristoon pääsee. Reitti kulkee Dientes Navarino vuoristossa, mutkitellen … Jatka artikkeliin Dientes Circuit, eli miksi istua tuhansia kilometrejä bussissa
Vinkkejä Argentiinaan (ja vähän reissuun yleensäkin)
Ajattelin tässä kohdassa jakaa jo hyväksi havaittuja vinkkejä Argentiinaan. Nämä melko varmasti suurimmalta osin pätevät kaikkeen reissaamiseen missä vain, ainakin ne ovat kuukauden perusteella hyväksi havaittuja. Aion kirjoittaa samasta aiheesta puolen vuoden päästä, ja katsoa onko mieli muuttunut joidenkin kohtien vai peräti kaiken suhteen. 1.Kirjat ja musiikki. Kiitos Kindlen, enää ei tarvitse raahata muutenkin rajallisessa … Jatka artikkeliin Vinkkejä Argentiinaan (ja vähän reissuun yleensäkin)