En ole hetkeen kirjoittanut mitään, koska ajattelin että nyt ei vaan ole tapahtunut mitään elämässä. Mutta kun viime sunnuntaina nukuin viidet päiväunet ja nautin hetken rauhasta, totesin että onhan tässä ollut taas kaikenlaista. Viime vuosina vaan on enemmän ja enemmän ulkoilmaelämä ja metsissä samoilu ollut merkittävässä osassa elämää, joten tällainen kahden viikon täysipainoinen kaupunkielämä ei … Jatka artikkeliin Kaupunkielämää
kalliokiipeily
Ahvenanmaan saaristo viikossa
Olen haaveillut pyöräilystä Ahvenanmaalla useamman vuoden, ja tänä vuonna kesälomaseikkailuni alkoivat viikon mittaisella retkellä ympäri saariston. Mielestäni loma alkaa aina parhaiten niin että heti alkuun on reissu, jolloin pääsee lomatunnelmaan välittömästi. Tällä kertaa reissu alkoi heti töiden loputtua, 16.37 perjantaina lähti juna Helsingistä Turkuun, johon pakkasimme pyörämme ja tavaramme kyytiin. Olen itse polkenut joskus HKI-TKU … Jatka artikkeliin Ahvenanmaan saaristo viikossa
Hyvän mielen kiikut
Lapsuudessa parhaimpia huvituksia oli kiikkuminen köydestä ja lankusta puuhun viritetyssä keinussa. Vähän myöhemmin parhaat päivänokoset on otettu puutarhakeinussa sireenipensaan vieressä kesäpäivänä. Nyt kiikutaan vähän eri meiningillä, mutta edelleen sana kuulostaa hauskalle, ja siitä tulee hyvä mieli. Ja kyllä, olen siis oppinut lisää sanastoa kiipeilyslangista. Eli kehitystä tapahtuu, ainakin päässä. Ja lopulta, siitähän koko kiipeilyssä tuntuu … Jatka artikkeliin Hyvän mielen kiikut
Eka kerta on aina eka kerta, joka kevät…
Eilen se alkoi, kiipeilyn ulkokausi! Ensimmäinen kosketus tänävuonna oli Käärmekallion reittiin nimeltä Python. Olen sen viime kesänä onnistuneesti rimpuillut ylös, tällä kertaa pääsin ehkä kahden metrin korkeuteen. Että sellainen aloitus sitten kaudelle. En vieläkään ymmärrä millaiseen solmuun sain itseni heti alussa, ja miksen päässyt eteenpäin. En löytänyt yhtään käsiotetta vaikka käpälöin joka kohdan reitin ulkopuoleltakin … Jatka artikkeliin Eka kerta on aina eka kerta, joka kevät…
Varustelua
Kaappien siivoilu ja pakkaaminen seuraavaan reissuun toi jo tutun ajatuksen päähäni varustelusta. Mitä enemmän kaivan tietoa, kyselen, kuuntelen ja etsin, sitä enemmän ja kalliimpia varusteita alkaa tarvitsemaan. Ja siihen olen kyllästynyt. Saisin kulutettua kaiken tienestini erilaisiin vaatteisiin ja varusteisiin helposti. Lueskelin eräältä juoksufoorumilta kuinka kunnollisissa talvijuoksutrikoissa se lenkki sitten maistuukin. Tuli heti mieleen kun muutamia vuosia sitten … Jatka artikkeliin Varustelua
Mitä tapahtui 2015? Osa2
Heinäkuun koittaessa matkakuume oli taas noussut huippuunsa ja helpotusta tarjosi matka joka alkoi viikonlopulla Tallinnassa, jossa juhlimme ystäviemme häitä. Päivät ja illat kuluivat häähumussa, joten en nyt kerro mitään uutta Tallinnasta, sää oli mukava, häät olivat rakkauden täyteiset ja tunnelma mahtava. Siitä oli hyvä aloittaa kesäloman ensimmäinen osuus. Tavoistani poiketen tänä vuonna loma oli jaettu … Jatka artikkeliin Mitä tapahtui 2015? Osa2
Alku
Jostain on aina aloitettava. Kirjoittaminenkin. Tyhjä ruutu on yhtä vaikea kuin tyhjä kallioseinä, lenkkipolku, ratsastusmaneesi, laskettelurinne. Tuijotat hetken katse kiinni määränpäässä, hengität syvään, uudestaan ja uudestaan. Syke nousee, kämmenet hikoaa. Lähdet liikkeelle. Ja huomaat että sehän sujuukin. Jalat vievät eteenpäin, hevonen tottelee pienintä käskyä, kädet löytää uuden otteen, sormet juoksee näppäimistöllä, sukset kuljettaa alaspäin. Näin … Jatka artikkeliin Alku