Aamun alkaessa sarastaa varovaisesti kurvasin innokkaana tallin pihaan. Neljä päivää offareilla tuntui reisissä ja mielessä. Istuin satulahuoneeseen odottamaan tallin omistajaa Anua. Satuloiden keskeltä syliini loikkasi kissa. Ja siinä vasta seurallinen kissa olikin! Luulin että olen tutustunut yhteen seurallisuuden huipentumaan aiemmin mutta tämä kaveri veti kyllä vertoja sille. Hetken siinä tuttavuutta tehtyämme pääsin hakemaan hevoseni tarhasta … Jatka artikkeliin Heppaterapiaa
Ratsastus
Hevosia, ei ongelmia
Kun saavun tallille, ja saan hevosen karsinaansa, aika jotenkin hidastuu. Kiire häviää, rapsuttelen hevosta korvan juuresta ja harjailen rauhassa sen puhtaaksi. Satula selkään, suitset päähän, itselle kypärä päähän, chapsit jalkaan, hanskat taskuun. Hevonen ulos, hyppään selkään, lähdemme kulkemaan metsätietä rauhassa, pitkällä ohjalla. Linnut laulaa pusikoissa, aurinko häikäisee puiden välistä. Hevonen kuuntelee, katselee kiinnostuneena ympärilleen, verryttelee. … Jatka artikkeliin Hevosia, ei ongelmia
Oivalluksia tunturissa
Minulla oli tarkoitus kirjoittaa jo eilen illalla pääsiäisen oivalluksista Pyhällä, kun edessä oli yöjuna kotiin, mutta niin oli aktiiviset viisi päivää tunturissa, että uni vei voiton ja nukuin makoisasti Tampereelle asti istuen, siitä pari tuntia vielä makuulla ja virkeänä sitten, joskin vähän puuduksissa, töihin jälleen. Joten kirjoittaminen jäi, kuten myös eväiden syönti ja katsomattomien sarjojen … Jatka artikkeliin Oivalluksia tunturissa