Metsässä

Metsään pujahtaa polkua pitkin kulkija. Mihin hän menee, mistä tulee? Keikkuuko käsivarrella sienikori, vai onko se marjoja varten? Kulkee hiljakseen, kuuntelee, katselee ja havaitsee. Äänen puun latvassa. Näkee kävyn lentävän maahan. Oravahan se siellä jekuttaa kulkijaa. Matka jatkuu, puut narisevat toisiaan vasten, tuuli humisee oksissa. Oksissa joilla istuskelee pyy poikineen. Nyt ei niiden tarvi varoa … Jatka artikkeliin Metsässä

Norjan kivillä ja kallioilla

Lähdin Norjan reissulle tietämättä oikeastaan mitään, kaikenlainen suunnittelu reissusta oli jäänyt lähinnä Sampsan kontolle. Tiesin että luvassa on noin 20h autossa istumista, kiipeilykamat otetaan mukaan ja teltassa nukutaan. En ole itse käynyt kuin kerran nopeasti parin päivän retkellä Norjan puolella Haltin juurella, joten minulla ei ollut samanlaista aavistusta kuin muulla seurueella. Ja siis poikkeuksellisesti tällä … Jatka artikkeliin Norjan kivillä ja kallioilla

Ahvenanmaan saaristo viikossa

Olen haaveillut pyöräilystä Ahvenanmaalla useamman vuoden, ja tänä vuonna kesälomaseikkailuni alkoivat viikon mittaisella retkellä ympäri saariston. Mielestäni loma alkaa aina parhaiten niin että heti alkuun on reissu, jolloin pääsee lomatunnelmaan välittömästi. Tällä kertaa reissu alkoi heti töiden loputtua, 16.37 perjantaina lähti juna Helsingistä Turkuun, johon pakkasimme pyörämme ja tavaramme kyytiin. Olen itse polkenut joskus HKI-TKU … Jatka artikkeliin Ahvenanmaan saaristo viikossa

Porkkalanniemen pyöräilyretriitti

Kirjoituksen tekeminen otti tällä kertaa aikansa, johtuen enimmäkseen siitä että halusin tänne näkyville videon tämänkertaisesta retkestäni, ja sen editointi on ollut jopa yllättävän haastavaa minulle. Eikä se ikinä sitten valmistunutkaan, joten kuviin on tyytyminen jälleen. Joskus vielä lupaan videoitakin näkyville.... Toisaalta, onneksi jutun kirjoittaminen kesti tällä kertaa, koska samalla siitä tuli nyt kunnioituksen osoitus vanhalle … Jatka artikkeliin Porkkalanniemen pyöräilyretriitti

Pyhällä jäällä

Näemmä sujuvien asioiden määrä elämässä on vakio, nimittäin kun laskeminen alkoi sujua, kirjoittaminen tyssäsi. Olen kirjoittanut tämän tekstin jo neljä kertaa, ja tällaiseksi se nyt jää. Ajatukseni ovat muutenkin olleet jumissa, eikä mielikuvitus ole oikein ollut valloillaan, mutta eiköhän se taas virkisty ja juttua tule herkemmin jatkossa. Tässä nyt kuitenkin tämä raportti viime viikonlopulta. Alppireissusta toivuttuani … Jatka artikkeliin Pyhällä jäällä

Mitä tapahtui 2015? Osa2

Heinäkuun koittaessa matkakuume oli taas noussut huippuunsa ja helpotusta tarjosi matka joka alkoi viikonlopulla Tallinnassa, jossa juhlimme ystäviemme häitä. Päivät ja illat kuluivat häähumussa, joten en nyt kerro mitään uutta Tallinnasta, sää oli mukava, häät olivat rakkauden täyteiset ja tunnelma mahtava. Siitä oli hyvä aloittaa kesäloman ensimmäinen osuus. Tavoistani poiketen tänä vuonna loma oli jaettu … Jatka artikkeliin Mitä tapahtui 2015? Osa2

Retki Repovedelle

Metsä on minulle tärkeä paikka. Olen käytännössä kasvanut metsän keskellä, ja sillä on aina rauhoittava vaikutus minuun. Retkeilijänä olen melko noviisi, etenkin yön yli retkissä ja muulloin kuin kesällä. Mutta metsässä liikkuminen on minulle luontaista, terapoivaa toimintaa. Repoveden kansallispuisto on minulle tutuin ja samalla tärkein kansallispuistoistamme, varmaan suurimmalta osin sen sijainnin vuoksi. Olen käynyt siellä … Jatka artikkeliin Retki Repovedelle

Gramman viilausta (Mitä se on??)

Kuuntelin eilen Kuningaskuluttajaa jossa käsiteltiin kemikaalikuormitusta kosmetiikan käyttäjälle sivukorvalla samalla pakkaillen viikonlopun retkivarustusta. Huomasin olevani kosmetiikkakoukussa. Tottuneesti pakkasin pussukoihin ja muovipusseihin jos minkälaista nestettä, voidetta ja purnukkaa, kunnes huomasin että jo valmiiksi liian täydessä repussa ei ole tilaa enää yhdellekään putkilolle. Samalla Kuningaskuluttaja luettelee mikä määrä eri kemikaaleja tulee huomaamatta ihmisen iholle sellaisellakin joka ei … Jatka artikkeliin Gramman viilausta (Mitä se on??)