Retki Repovedelle

Metsä on minulle tärkeä paikka. Olen käytännössä kasvanut metsän keskellä, ja sillä on aina rauhoittava vaikutus minuun. Retkeilijänä olen melko noviisi, etenkin yön yli retkissä ja muulloin kuin kesällä. Mutta metsässä liikkuminen on minulle luontaista, terapoivaa toimintaa. Repoveden kansallispuisto on minulle tutuin ja samalla tärkein kansallispuistoistamme, varmaan suurimmalta osin sen sijainnin vuoksi. Olen käynyt siellä jo lapsena ensimmäisiä kertoja Lapinsalmen riippusillalla ja tulipaikalla paistamassa makkarat. Nykyäänkin, vaikka asunkin jo kauempana kuin silloin, on sinne helppo päästä Helsingistä viikonloppuretkelle. Jos minulla olisi auto, olisi vielä helpompaa, vaikkakin näinä päivinä bussilla matkustaminen on niin hävyttömän halpaa että ei autolla paljon kannata lähteä edes. Tosin Kouvolasta Lapinsalmen tai Saarijärven parkkipaikoille, joista monet reiteistä alkaa, pääseminen julkisilla kulkupeleillä on hankalampaa. Yleensä mukanani onkin näillä retkillä joku paikallisista kavereistani jotka sitten voivat autolla hoitaa loppumatkan Kouvolasta. Tällä kertaa mukana oli lapsuudenystäväni ja hänen uskollinen koiransa.

Tämä voisi jännittää….

Saavuimme Saarijärven parkkipaikalle vähän yli neljä perjantaina, jolloin oli jo aivan pilkkopimeää. Vettä tihutti sumusateena, ja minua pelotti ettei retkikumppanini suostu kävelemään metriäkään sysipimeään metsään. Mutta ilmeisesti pystyin itse esittämään rauhallista ja vakuuttavasti puhumaan suunnasta ja reitistä, koska mitään vastalauseita ei tullut vaan lähdimme reippaasti matkaan otsalamppujen valossa. Tarkoitus oli kävellä Olhavan laavulle sinä iltana, se reitti on minulle entuudestaan tuttu. Mutta sitten muutaman sadan metrin jälkeen kun Kirnukankaan polku risteytyi tiestä, ja matka sinne oli puolet lyhyempi, kurvasimme mustaakin mustempaan metsään pienelle polulle. Yllätin itsenikin rohkeudellani. Polku oli liukas ja sade tuntui syövän kaiken pienenkin valon otsalampuistamme. Mutta kuin ihmeenkaupalla löysimme Kirnukankaan laavun, ja saimme tuletkin syttymään helposti! Tässä kohtaa pieni vinkki, jos otat retkelle mukaan sytytyspaloja, älä säästä hinnassa. Me säästimme, ja lopulta sytyttelimme ihan tulitikuilla ja tuohella nuotiomme. En ollut ennen käynyt Kirnukankaalla, joten aamunkoitteessa myös minä näin aivan uuden maiseman. Ja hieno maisema olikin, laavu sijaitsee pienen lammen rannalla metsän siimeksessä.

Kirnukankaan laavu

Lauantaina aamiaisen jälkeen suuntasimme sitten kohti Olhavaa, reittimme kulki Kuutinkanavan kautta joka on meille molemmille tuttu paikka. Ja myös aika monelle muulle, sinne pääsee helposti useammasta lähtöpisteestä, myös vesireittejä. Usein siellä näkee ryhmiä päiväretkellä, tällä kertaa vai muutamia päiväretkeilijöitä evästämässä. Muutenkin saimme olla aika rauhassa, marraskuinen myrskyisä viikonloppu kun ei näemmä houkuttele ihmisiä metsään. Olhavalle saavuimme ennen auringonlaskua. Minulle paikka oli tuttu, ystävälle ei, mutta tuttu tai ei, on näkymä aina vaikuttava. Elättelen toiveita että joskus olen vielä niin hyvä kiipeilijä että voin lähteä kiipeilyretkelle sinne. Kesällä, kun viimeksi kävin paikalla, oli niemi täynnä kiipeilijöiden telttoja, ja laavukin varattuna, joten silloin mukavassa kesäsäässä kiipesimme kallion päälle nukkumaan. Varsin suositeltavaa kesällä, kun hyttyset ovat retkeilijöiden lisäksi valloittaneet rannat. Ylhäällä puhalsi leppeä kesätuuli ja riippumatossa oli kivaa köllötellä. Tällä kertaa ei puhaltaneet leppeät kesätuulet vaan syksyiset myrskytuulet. Onneksi ei suoraan laavun suuaukosta sisään sentään.

Auringonlaskun aikoihin Olhavan laavulla

Sitten niistä kamoista. Käyttämättä jäi Karibian pata, purkki papuja ja puoli pulloa Jaloviinaa. Että sikäli pakkaaminen oli onnistunut sittenkin. Ja talvimakuupussi ei kaduta yhtään, aika makoisat unet oli myrskysäässäkin, alusvaatteisillaan. Eli joo, olisi riittänyt kesäpussikin, mutta oli toi aika paljon mukavampaa tällaselle vilukissalle kun ei tosiaan palellut yöllä. Toisin kuin retkeilyyn tottumattomampi ystäväni, jonka käyttöön meni mun varafleece ja makuupussi lakana. Hän oli kesäpussilla liikkeellä ja jos mahdollista, vielä viluisempi kuin minä. Välttämättä retki ei hänelle ollutkaan pelkkää nautintoa, ja sain tästä myös kuulla, mutta loppujen lopuksi, päästessämme autolle takaisin sunnuntaina, vaikutti hän ihan onnelliselle. Myöskin ilmatäytteinen makuualusta on sellainen että ilman sitä en enää haluaisi öitä viettää ulkona, millään säällä. Kannattaa hankkia. Epäilen ystäväni hankkivan sellaisen myös ennen seuraavaa syysretkeä. Vedenpitävyys kamoissa oli hyvä, ainakin tihkusateessa. Epäilen että reppu olisi kastunut jos olisi kaatosade tullut, uusi sadesuojukseni jäi vähän naftiksi kun reppuun oli kiinnitetty kompressiopussillinen tavaraa ulkopuolelle. Mutta ilman sitä sadesuoja istuu hyvin, joten reppu on tulevaisuudessa turvassa mikäli tavarat sisällä.

Yritän saada Sukeltajanniemestä kuvaa, tämä on sunnuntailta, kun reppuni on jo huomattavasti kevyempi kuin lähtiessä.

Summa summarum, viikonloppu oli hieno, Repovesi näytti jälleen uuden puolen itsestään, eikä se ollut huonompi puoli sekään. Edelleen painotan sään olevan asenne- ja varustelukysymys. Meillä on Suomessa upeita paikkoja, joissa on helppo aloittelijankin retkeillä. Vie ystäväsi metsään, siinä kun ei ole iltanuotiolla muuta tekemistä, tulee puhuttua kunnolla. Välillä ihan asiaakin. Ja jos ystävällä on koira, ottakaa se mukaan. Pakko myöntää että sysipimeässä myrsky-yössä oli levollisempi olla kun koira vartioi. Varaustuvat ja autiotuvat kannattaa myös muistaa, ei ole aina pakko nukkua taivasalla jos se tuntuu vieraalle. Monissa kansallispuistoissa, etenkin pohjoisessa, näitä on hyvin tarjolla lyhyempienkin reittien varrella.  Täältä löytyy helposti lisätietoa kansallis- ja luonnonpuistoista Suomessa.

Rakastukaa luontoon ja menkää metsään ihmiset!