Repovesi syysasussa

Olen aiemminkin kirjoittanut Repoveden kansallispuistosta, joka on kansallispuistoistamme minulle tutuin. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun näin sen syysasussaan, upeassa väriloisteessa. Samalla se oli ensimmäinen kerta kun kävimme siellä Sampsan kanssa yhdessä. Hän on käynyt vain kerran aiemmin siellä, joten uutta nähtävää oli molemmille.

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna, olin jälleen bongannut meille edulliset bussiliput Kouvolaan, josta saimme kyydin isältäni Saarijärven parkkipaikalle. Vaikka olenkin käynyt monia kertoja alueella, en ikinä ole toiveistani huolimatta nähnyt Lojukosken tulipaikkaa ja leirialuetta. Joten suuntasimme sinne heti retken aluksi. Sää oli mukava, puolipilvinen, ja vaikka ennuste lupasi pieniä sadekuuroja, emme olleet huolissamme. Kaikki oli pakattu vesitiiviisti, ja kuiva vaatekerta oli mukana.

p9302741

Satumainen metsä sateen jäljiltä. Kuva: Sampsa Sulonen

 Lähdimme kulkemaan varuskunnan ampuma-alueen rajalinjaa pitkin leveää metsätietä. Tässä osassa puistoa metsät ovat jotenkin satumaisen näköisiä, kivet sammaloituneet ja vihreän eri sävyjä täynnä. Saimme heti pienen sadekuuron  niskaamme, mutta se oli tosiaan niin pieni ettei edes ehtinyt kastella meitä. Sitä vastoin se kasteli kivasti metsää, ja auringon tullessa jälleen esiin, naavat kimaltelivat kauniisti valon välkkeessä. Kävelimme tietysti heti alkuunsa yhden risteyksen ohi, ja jouduimme palaamaan omia jälkiä takaisin pienen matkan. Ampuma-alueelta kuului välillä kaukaista pauketta, se piti hyvin mielessä ettei merkityn rajalinjan yli ole menemistä. Saimme kulkea rauhassa, vain pari retkeilijää tuli vastaan tällä matkalla, ja Lojukoskelle saavuttaessa tulipaikalla oli vain muutamia muita ihmisiä. Hämmästelin rauhallisuutta, mutta tajusin myös että olimme aikaisin liikkeellä, perjantaipäivällä, joten varmasti olisi odotettavissa enemmän väkeä iltaa kohden. Mietimme mihin leiriytyisimme, tulipaikan ympäristö näytti niin tasaiselle että sinne varmasti nousee illan mittaan telttoja. Sata metriä ohi paikalta näkyi kiva pieni kallio, ja siellä löytyikin hyvät puut riippumatolle. Saimme sadekatoksen juuri ajoissa ennen toista sadekuuroa kamojemme sekä riippumaton päälle. Sitten olikin hyvä hetki mennä paistamaan makkarat, olihan jo 3 kilometriä käveltykin.

p9302755

Jälleen kerran, yöpaikka oli varustettu mahtavilla näköaloilla. Kuva: Sampsa Sulonen

Makkaralounaan, kamasäädön ja kuvakulmien etsimisen jälkeen ilta alkoi hämärtyä ja suuntasimme jälleen nuotiopaikalle. Tässä välissä oli pari telttaseuruettakin saapunut leiriin ja paistelimme lohta jutellen mukavia retkeilystä. Tämä lohi osoittautui oikein mukavaksi retkiruoaksi näin viileillä keleillä ja lyhyillä välimatkoilla. Pidemmillä reissuilla se toisi kyllä liikaa painoa ja veisi tilaa repussa, mutta tähän tarkoitukseen oli mainio. Iltapalan aikana aurinko laski mailleen ja pimeys ympäröi leirin. Oli hauskan näköistä kun otsalamput tuikkivat metsässä, retkeilijöitä riitti vielä pimeässäkin, osa jäi leiriin, osa suuntasi muualle yöpymään. Me vetäydyimme omaan leiriimme kalliolle. Sää oli kirkastunut, ja linnunrata tuikki yllämme. Revontuli asteikko näytti korkeita lukemia, joten Sampsa viritteli kameran tallentamaan lieskat. Paljaalla silmälläkin erottui ajoittain vihreitä sävyjä pohjoisella taivaalla, mutta kamera nappasi kyllä hienommatkin värit taivaalta. Itse kömmin aika aikaisessa vaiheessa riippumattoon, makuupussin lämpö houkutteli sen verran. Ilta oli melko tuulinen, mutta ilmatäytteisten makuualustojen ansiosta tuuli ei päässyt läpi riippumatosta. Me nukumme yhdessä double-koon Ticket to the moonissa, jossa optimaalisempi olisi tuplaleveä makuualusta, mutta kahdellakin siinä pärjää. Vaatii vain vähän asettelua. Ja itse asiassa minun makuupussijärjestelmäni, Cumuluksen Quilt untuvatäytteinen yhdistetty makuupussi-peitto, vaatiikin oman alustansa johon sen saa joustavilla naruilla kiinni. Pussi on jalkojen osalta umpinainen mutta vyötäröltä ylöspäin avoin peitto. Myös Sampsan järjestelmä on avoin peitto, sillä erotuksella että se on avoin kokonaan haluttaessa. Selän alta sen saan klipseillä suljettua halutessaan, ja samalla makuualustaan kiinni. Nukuin merinokerrasto päällä, joka oli kyllä liikaa, asteet ei vielä pudonneet pakkasen puolelle, ja aika kuumat oltavat oli kyllä makuupussissa.

p9302798

Nämä näkyivät paljaalla silmälläkin, mutta toki kamera vangitsi vielä paremmat värit. Kuva: Sampsa Sulonen

Aamu valkeni kirkkaana, ja nälkä kurni vatsassa. Samassa huomasimme sitten että aamiaispuurot olikin jääneet kotiin. Joten ei muuta kuin keräämään puolukat metsästä, joita muuten oli ihan älyttömän paljon, ja siitä sitten keiteltiin puolukka-auringonkukansiemen-cashewpähkinä keitos aamiaiseksi. Kahvia sentään oli mukana. Auringonpaisteessa oli mukavaa nautiskella rauhassa tätä innovatiivista aamiaista, joka kyllä kieltämättä näytti ja maistuikin aika terveelliselle.

Kirkkaassa auringonpaisteessa lähdimme kävelemään,suuntana Olhavan vuori, jossa itse olen useitakin kertoja vieraillut, muutaman kerran yön ylikin. Kuljimme Kirnukankaan laavun kautta, jossa päiväkahvit maistui. Meillä oli ensikertaa uusi aurinkopaneeli käytössä ja se tuntui toimivan hyvin, kun oli täysin aurinkoinen keli. Yllättävän kevyen rakenteen puolesta se oli kiva kantaa mukana ja helppo kiinnittää reppuun, joten se siinä latasi samalla puhelinta kun kävelimme.

pa013682

Sampsa asettelee aurinkopaneelia aamiaisen ajaksi lataamaan Lojukosken tulipaikalla.

Olhavalle saavuttaessa olikin sitten aivan toinen meno kuin rauhallisella Lojukoskella, partiolaisia oli retkellä runsain mitoin ja muitakin telttakuntia näkyi. Niemenkärki jossa usein myös kiipeilijät leiriytyy, oli ihan täynnä, samoin laavun ympäristössä oli useita telttoja jo iltapäivästä pystyssä. Olin aiemmin aikonut nukkua rannan tuntumassa rauhallisessa kolossa, mutta silloin oli kesä kuumimmillaan ja hyttyset olivat valloittaneet sen paikan. Silloin kiipesin ylös Olhavan vuorelle ja siellä olikin mukava leppeässä kesätuulessa nukkua, nyt tuuli oli sen verran kylmää että se ei olisi ollut mukava vaihtoehto. Kylmyys oli sitävastoin karkottanut hyttyset joten se rannan rauhallinen paikka olikin nyt täydellinen meille. Laavun tulipaikalla oli meidänkin kattilalle tilaa, ja kävimme siellä ruokailemassa, jälleen kokemuksia vaihtaen muiden retkeilijöiden kanssa. Tällä kertaa meillä ei ollut omaa keitintä mukana, vaan pelkkä kattila, jolla onnistui hyvin keittelyt tulipaikoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olhavan ruuhkainen leiripaikka jäi lammen vastarannalle, tässä oli oikein mukava nukkua yö, eikä laavulle ollut pitkä matka ruokaa tekemään. Kuva: Sampsa Sulonen

Meillä oli aikomus kokeilla kiipeilyäkin, raahasimme köyden ja muut romut mukana, mutta aika ei ollut meidän puolella tällä kertaa. Aamu Lojukoskella venähti sen verran että valoisaa aikaa ei paljon ollut jäljellä kun saavuimme Olhavalle, ja koska kallio ei ole meille entuudestaan tuttu, emme nähneet järkeä alkaa virittää ankkuria kiireessä. Joten tällä kertaa painolasti oli mukana vain treenin vuoksi, ja  katselimme kalliota maasta käsin. Ehkä joskus vielä pääsemme kiipeämäänkin sinne. Pimeän tullessa jo aika aikaisin, riippumatto jälleen houkutteli aikaiseen nukahtamiseen, ja jälleen kamera hoiti homman yöllä kun me emme jaksaneet valvoa. Revontulista näkyi häivähdys jonka kamera tallensi meidän nukkuessamme.

pa013919

Kukkuu! Minä tietysti jo makuupussissa kun taivaanrannassa hehkuu häivähdys revontulta. Onneksi Sampsa ja kamera jaksaa valvoa pidempään. 

 Aikaisen nukkumaanmenon johdosta myös heräsimme varhain, onneksi, koska järven pinnalla oli jännittävää usvaa ja näimme hienon näkymän aamusta heti. Muistakin leireistä alkoi kuulua ääniä ja siirryimme pakkaamisen jälkeen aamiaiselle laavulle. Jälleen oli puolukka-aamiainen ja kahvit. Harvoin käy niin että ruokaa on juuri oikea määrä (tai no, liian vähän ehkä tällä kertaa aamiaisten unohduttua kotiin) ja emme kantaneet takaisin kuin tyhjiä minigrip pusseja. Olimme sopineet paluukyydin puolen päivän aikoihin, joten lähdimme ajoissa kohti Saarijärveä. Alkumatka Olhavalta on pelkkää hiekkatietä, mutta Valkjärven varausleiripaikan jälkeen reitti poikkeaa metsään ja onkin yksi mukavimmista reiteistä Repovedellä. Polku kulkee veden lähellä ja metsämaisema on kaunis. Korkeuseroja ei ole juurikaan ja polku on muutenkin helppokulkuista. Tästä syystä Sukeltajaniemi (ja Valkjärvi oli ennen varausleiripaikan valmistumista) on erittäin ruuhkainen, etenkin kesällä, joten jos haluaa rauhaa, se ei ole paras paikka leirille mutta toisaalta helppo lähestyä ja maisemilta erittäin kaunis.

pa024115

Aamulla kannatti olla hereillä ajoissa nähdäkseen tämän. Kuva: Sampsa Sulonen

pa022761

Otin itse aika vähän kuvia retken varrelta, eikä ne kovin hienojakaan ole, paitsi tästä minä pidän. Vaikka tunnelma onkin vähän synkkä, mutta niinhän syksykin usein vähän on. 

Repovesi tarjoili jälleen hienoja maisemia, upeita värejä ja mainiota säätä meille. Mutta ehkä myöhempi syksy on kuitenkin meidän mieleen, enemmän rauhaa retkeilyssä. Lisäinfoa Repovedestä ja muistakin kansallispuistoista löytyy täältä. Minun osaltani retkeilyt on aikalailla retkeilty tältä vuodelta, jos ei oman laavun visiittejä lasketa, mutta onneksi ensi vuodella odottelee jo aivan toisen mittakaavan retkeilyt ja seikkailut! Nauttikaa minunkin puolestani siis loppuvuoden rauhallisista retkistä.

pa013718

Repovedellä retkeily on helppoa, myös kaivoja on runsaasti, joten juomavettä ei tarvitse kantaa pitkiä matkoja mukana. Kuva: Sampsa Sulonen

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s