16/30 Marrasputkea

Eilen oli 16. päivä putkessa. Maaginen puoliväli on siis taittunut. Ja mille nyt sitten tuntuu? Oikeastaan, ei millekään. Ja siis sillä tavalla ei millekään, että en enää pidä jokapäiväistä juoksulenkkiä oikein minään. Sitä vaan löytyy joka päivä aikaa sille, eikä se tunnu enää kummalliselle ettei ole lepopäivää välissä. Juoksemani matkat ovat olleet maltillisia ja erittäin kiireisestä … Jatka artikkeliin 16/30 Marrasputkea

Mainokset

Marrasputkessa

Aamulla kello herättää 45 minuuttia aiemmin kuin olisi oikeastaan tarve. En tosin ole pariin viimeiseen tuntiin nukkunut juurikaan enää. Tämä sekopäinen ihmiskoe johon olen vapaaehtoisesti, yksin, lähtenyt mukaan. Tai no, en minä ihan yksin tässä ole, taitaa siellä lenkkipoluilla paraikaa moni muukin miettiä miten pysyy marrasputki päällä. Pyörin sängyssä miettien mahdollista reittiä, mitä muutoksia joudun … Jatka artikkeliin Marrasputkessa

Pyhällä polulla, eli Tunturimaraton 2016

Vuoteen 2009 asti pidin tavoitteena elämässä juosta maratonin alle 30 vuotiaana. Vuonna 2009, ollessani 27 vuotias, minulla diagnosoitiin nivelreuma. Ja siinä jäi lenkit tekemättä lähes kolmeksi vuodeksi, nilkkojen ja lonkkien ollessa jatkuvasti tulehtuneena. Hylkäsin maratonhaaveeni, ja ajattelin että en juokse enää ikinä. Kunnes 2012 uskaltauduin taas lenkkipolulle jalkojen oltua pidempään terveenä. Juoksu alkoi kulkea, mieli … Jatka artikkeliin Pyhällä polulla, eli Tunturimaraton 2016

Sandis Trail Sprint 2016, eli kisaraportti

Elämäni ensimmäinen kisaraportti, olkaa hyvä! Olen ensimmäistä kertaa elämässäni innostunut niin sanotuista lappujuoksuista, ja tämän kauden aloitti polkujuoksu, Santahaminan varuskunta-alueella. Aloituksen piti tapahtua Länsiväylällä, mutta toisin kävi, treenit jäi minimiin ja en halunnut lähteä pilaamaan fiilistäni kylmiltään. En ehtinyt paljon lenkkeillä tuohon viime lauantain Sandis trailiinkaan, mutta sentään työmatkapyöräily on jo alkanut, joten jotain on … Jatka artikkeliin Sandis Trail Sprint 2016, eli kisaraportti

Terveisiä lenkkipolulta!

Olen monesti ylistänyt kurjaa lenkkeily säätä, räntäsadetta, tuulta, pakkasta. Ja onhan se aina upeaa lenkkeillä surkeimmassa säässä. Mutta, eilinen auringon paiste ja selvä kevään leppeys ilmassa, halleluja mikä lenkkisää! Katupölyä lukuunottamatta mikään ei haitannut juoksua, ei edes kolmen viikon telakalla olo. Flunssasta ei ole jälkeäkään, askel ajoittain suorastaa lensi, ja endorfiinit kuohui yli reippaasti. Harjoitusohjelmaani kuuluu … Jatka artikkeliin Terveisiä lenkkipolulta!

Juoksumania

Tänään aamulla se vihdoin tapahtui! Heräsin puoli tuntia ennen kellon soittoa ja mietin ensimmäiseksi, pitäisikö käydä nopealla lenkillä. Se on mahtava tunne, kun se pitkästä aikaa tapahtuu, juokseminen on mielessä aamulla ensimmäisenä. En mennyt, tänään on lepopäivä, harjoitusohjelmani mukaan. En ole ikinä noudattanut mitään harjoitusohjelmia, enhän ole kilpaillutkaan juuri ikinä, ainakaan tosissani. Tosin ei nytkään … Jatka artikkeliin Juoksumania

Kurjuuden maksimointi eli juoksemisen ilo

Vedän jalkaani merinokalsarit, niiden päälle juoksutrikoot ja päällimmäiseksi 3/4 pituiset jumppatrikoot. Urheilutoppi, merinopaita, puuvillapusero, ohut juoksutakki. Kaulaan yksi buffi, päähän toinen. Villasormikkaat käteen. Jalkoihin Salomonin Fellraiserit. Kuulokkeet korville. Olen valmis kohtaamaan pimeän illan lenkkipolulla. Lämpömittari näyttää -20 astetta, kuulokkeista kuuluu Pandoran Naked Sun. Astun ulos ovesta, askellan kevyesti polkua pitkin tielle. Kengät pitää hyvin pehmeässä, … Jatka artikkeliin Kurjuuden maksimointi eli juoksemisen ilo