Kaupunkielämää

En ole hetkeen kirjoittanut mitään, koska ajattelin että nyt ei vaan ole tapahtunut mitään elämässä. Mutta kun viime sunnuntaina nukuin viidet päiväunet ja nautin hetken rauhasta, totesin että onhan tässä ollut taas kaikenlaista. Viime vuosina vaan on enemmän ja enemmän ulkoilmaelämä ja metsissä samoilu ollut merkittävässä osassa elämää, joten tällainen kahden viikon täysipainoinen kaupunkielämä ei ensin tuntunut miltään.

Mutta mitä pariin viikkoon asfalttiviidakossa sitten kuului? Tietysti kiipeilyä. Ehdittiin pari kertaa Solvallaan Nuuksioon, ja nyt kyllä on pakko myöntää että kehitystä on tapahtunut. Ensimmäistä kertaa pääsin ylös 6a reitin, Jägermeisterin, tosin joku voisi sanoa että ei se puhtaasti mennyt, mutta ylös asti silti, se on jo paljon minulle. Toisella kerralla pari päivää sitten oli jälleen itseluottamus tipotiessään, ja epäröin pääsenkö mitään ylös. Mutta niin vaan pääsin, osan jopa aika kevyestikin. Ilta-aurinko lämmitti vielä mukavasti huipulla, ja tunnelma oli leppoisaa. Kiipeilyä parhaimmillaan siis. Sienestystä ja marjastustakin ehdin harrastamaan pariinkin otteeseen, Nuuksio ja Porkkala tarjoilivat herkkuja ja nyt on pakkasessa puolukat odottamassa talvea. Eli tämähän kuulostaa aivan ”normaalille” elämälle, luontoa ja metsää on ollut sittenkin mukana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä se menee, eka 6a! Kuva: Sampsa Sulonen.

Tapahtui kyllä muutakin. Pitkään odotettu rakkaan ystävän kanssa sovittu perjantai-ilta kaupungin sykkeessä toteutui vihdoin. Vetäessäni juhlasukkahousuja jalkaan ja laittaessani muutakin kuin ripsiväriä kasvoille, mietin että ohhoh, onpas viime kerrasta jo aika kauan aikaa. Asiat jotka joskus olivat tärkeitä, ja lähes jokapäiväistä elämää, tuntuivat nyt vieraille ja jännittäville. Kun nilkutin korkokengissä kohti leffateatteria, muistelin miten näilläkin kengillä oli joskus niin mukava kävellä. Jalkoja särki jo ennen leffan alkua. Mutta koska olimme katsomassa Absolutely Fabulousia, ei auttanut valittaa. Patsy ja Edina tarjoilivat puolitoista tuntia taattua viihdettä. Lorottelimme salaa Bollingeria laseihin teatterin pimeydessä ja tirskuimme, käyttäydyimme siis kuten idolimme valkokankaalla. Vahva suositus leffalle, mikäli tämä parivaljakko on tuttu sarjasta. Mikään oscar voittaja ei tämä leffa ole, mutta viihdyttävä se on kyllä. Ja jos uskaltaa, kannattaa se pikku pullo Bollia ottaa mukaan. Parin cocktailin, samppanjan ja leffan jälkeen hoipuimme koroissamme kohti Shelteriä. Joukko teini-ikäisiä poikia kulki siideritölkkien kanssa edellämme. Joku opetteli polttamaan tupakkaa. Pienen hetken tunsimme itsemme vähän vanhaksi, aivan kuten leffassakin oli Patsylle ja Eddielle käynyt. Nauratti.

dav

Yes darling, Bollingeria leffassa!

Mutta se Shelter. Pitkään aikaan en ole käynyt ravintolassa syömässä niin että kokemus olisi millään tavalla erityinen. Suuri syy on varmasti pitkällä ravintolamaailman työtaustallani, mikään ei oikein tunnu miltään enää. Mutta nyt tuntui. Tarjoilija kaatoi lasiimme kuohuvaa, me emme keskittyneet siihen lainkaan vaan jatkoimme kikattelevaa linjaamme. Maistoimme lasista, totesimme että hyvää on, varmaan joku samppanja. Yllätyksemme oli melkoinen kun tarjoilija tuli esittelemään pullon, hiljennyttyämme hetkeksi. Laseissa oli bulgarialainen kuohuviini. En olisi ikinä valinnut listalta bulgarialaista skumppaa. Tämä tiesi siis hyvää illan suhteen. Mia Stjerna on valinnut jännittävät, yllätykselliset viinit ravintolaansa, mikä ilahdutti suuresti. Läpi koko illallisen viinit yllättivät, ja sopivat täydellisesti meille tarjoiltuihin ruokiin. Ruokien suhteen olimme yhtä avoimin mielin, eikä mennyt pieleen sekään. Maut olivat puhtaita, annokset perinteisiä mutta täynnä raikkaita yksityiskohtia. Teemu Laurellin luotsaama keittiö ei pettänyt, mitä emme toki pelänneetkään.Tunnelma Shelterissä oli hämyisä ja eloisa. Oli jännittävää nähdä minkä muutoksen tila on kokenut, olenhan vuoden verran elämässäni istunut keskellä samaa tilaa avokonttorissa myyntipalvelutyössä. Suosittelen lämpimästi Shelteriä, ja kannattaa luottaa keittiön ja salin parhaaksi katsomiin ruokiin ja juomiin, postiviivisilta yllätyksiltä ei voi välttyä. Upea lisä Helsingin ravintolamaailmaan. Lopuksi kävimme yläkerrassa Rustyssa, joka muuten on auki 04 asti, nauttimassa parit laadukkaat cocktailit. Pari viikkoa aukiolleena ei siellä ruuhkaa ollut vaikka perjantai olikin, mutta luulen että tämä mesta vaatii hetken ennenkuin sinne löydetään. Chilliä musaa, hyviä drinksuja. Toivottavasti tästä tulee menestys.

sdr

Shelterissä keskityimme niin nauttimaan illasta, että yhtään kuvaa ei tullut. Kannattaa mennä paikanpäälle katsomaan itse. Tässä kuitenkin Rustyssa cocktaililla.

Tätä perjantai-iltaa seurasi kirjakerhon kokoontuminen. Olen vuosia toivonut pääseväni kirjakerhoon, jossa voi jauhaa kirjoista kokonaisen illan muiden lukutoukkien kanssa. Ja vihdoin vuosi sitten tilaisuus koitti! On mahtavaa tavata ihmisiä joiden kanssa ei muuten välttämättä tapaisi ikinä, ja on silti yhteinen aihe josta puhua täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Tällä kertaa kirjoista jauhaminen kesti aamuyöhön asti, välillä aihe hyppäsi kyllä täysin kirjasta mutta palasi kuitenkin takaisin mutkien kautta. Lukeminen on kuulunut harrastuksiini niin kauan kuin muistan. Se alkoi Aku Ankoista, mutta aika nopeasti vaihtui Nummelan ponitalliin ja Neiti Etsivään. Sain Kindlen joitain vuosia sitten, ja siitä tuli paras reissukaverini nopeasti. Ennen rinkkani painoi monta kiloa vain kirjojen takia, nykyään ne kulkee kivasti mukana sähköisenä. Mutta edelleen pidän perinteisen kirjan lukemisesta, sivujen kääntelystä ja kirjojen tuoksusta. Kirjahyllystä en luovu koskaan. Etenkin kun se on itse tekemäni lähes täysin kierrätysmateriaaleista.

untitled

Mun kirjahylly. Vähän se on vino. Vähän se on sekaisin. Mutta niin tärkeä. 

Viime viikko menikin sitten työn merkeissä, osittain myös vapaa-ajalla. Torstaina nautimme sadonkorjuujuhlan tunnelmasta edustaen työpaikkaamme. Jokavuotinen tilaisuus tarjosi maittavaa ruokaa, riittävästi juomaa ja kivaa ohjelmaa. Perjantaina OlO täytti 10 vuotta ja pääsin mukaan juhlimaan, jälleen osittain edustaen työpaikkaani. Tähän tilaisuuteen sai tuoda kuitenkin avecin mukana ja näin ollen nykyään kovin harvinaista, olimme Sampsan kanssa yhdessä kaupungin yössä. Taisi mennä useampi Emmer-mannapuuro. Ja mustikka jälkkäri. Lauantaina kun vielä herkuttelimme grillaillen, oli tosiaan sunnuntaina aika väsynyt olo. Mutta onnellinen, välillä on mukavaa viettää pari viikkoa kaupungissa, käyden arkisesti töissä, tavaten ystäviä, ehdinpä vielä eilen terassillekin nauttimaan kesän viimeisistä aurinkohetkistä.

mde

Eiliseltä kotimatkalta, mukava näissä maisemissa on pyöräillä.

Niin kivaa kuin pitkästä aikaa olikin tämä kaupunkielämä, miten onnellinen olenkaan kun tänään pakkaan reppuni, ja huomenna käyn aikaisin nukkumaan omalla laavulla yksin. Aamun valjetessa lähden kulkemaan tuttuja polkuja, isieni mailla, isieni tavoin. Ei niin väliä tuleeko saalista, mutta olisihan se pyy pivossa parempi kuin kymmenen oksalla. Lauantaina nukutaankin sitten ulkona, kun koittaa Suomen ladun Nuku yö ulkona-tapahtuma. Tämä on siitä kiva tapahtuma että voi osallistua missä vain. Me teemme sen ystävien kanssa tutuissa maisemissa, omassa rauhassa. Riippumatto on luonnollinen valinta minun nukkumiselle, muut taitavat valita teltan. Hauskaa viikonloppua, vietät sen sitten ulkona metsässä tai kaupungin huumassa.

instagramcapture_2083c0d7-7acc-44f7-a0f7-849797196fd9

Näissä maisemissa taas aamukahvit lauantaina edessä! 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s